Espanjassa on toiseksi eniten Euroopassa nuoria, jotka eivät opiskele eivätkä tee työtä. Heistä käytetään nimitystä ”ninis” (ni estudian, ni trabajan). Espanjan 16–24-vuotiaiden ”ninien” määrän (15,3 %) päihittää vain Italia 15,9 prosentillaan.
Euroopan Unionin alueella oli vuonna 2009 toimettomia nuoria keskimäärin 9,9 prosenttia ja OECD-maissa 10,9 prosenttia. Hälyttävät luvut ovat merkki siitä, että nuorten työttömyyteen on puututtava ja on löydettävä keinoja heidän aktivoimisekseen.
Espanjan tilannetta pahentaa se, että nuoret keskeyttävät kouluopintonsa yli puolet useammin kuin muut eurooppalaiset. Tutkimusten mukaan nuorten on puolet vaikeampaa löytää työpaikka kuin aikuisten. Silti vain harvassa maassa on ryhdytty toimenpiteisiin tilanteen parantamiseksi. Näin on tehty esimerkiksi Iso-Britanniassa ja Belgiassa.
OECD-maiden tilaaman tutkimuksen ennusteet ovat, että nuorten työttömyys pysyttelee koko tulevan vuoden 18 prosentin kieppeillä, eli noin puolet korkeampana kuin työttömyysluvut kokonaisuudessaan.
Vuonna 2009 Espanjan nuorten työttömyysprosentti kohosi 37,9:ään ja työpaikka oli 30,8 prosentilla. OECD:ssä työskentelevä espanjalainen Ángel Gurría kommentoi, että Espanja voisi ottaa mallia esimerkiksi Tanskasta, Hollannista, Sveitsistä ja Australiasta, jotka ovat onnistuneesti helpottaneet nuorten työnsaantia maissaan.





Tämän e-kirjan (









"


