Suomen lentoemäntä- ja stuerttiyhdistys SLSY hylkäsi eilen maanantaina valtakunnansovittelijan tekemän sovintoesityksen. Lakko jatkuu ja laajenee. Tänään AKT on katkaissut polttoainekuljetukset Finnairin lennoille ja Toimihenkilöunioniin kuuluvat lentomekaanikot ovat ilmoittaneet keskeyttävänsä Finnairin koneiden huollot.
Lentoemännät ja stuertit hylkäsivät maanantaina yksimielisesti valtakunnansovittelijan tekemän sovintoesityksen. Finnairille esitys olisi kelvannut. Useiden ammattiliittojen tukitoimet laajentavat lakon vaikutuksia tästä päivästä alkaen merkittävästi.
Finnairin viestinnästä on ilmoitettu, että AKT:n toteuttama polttoaineen jakelun keskeytys ei ainakaan vielä ole johtanut lentojen lisäperuutuksiin. Mahdollisuuksien mukaan koneita pyritään tankkaamaan ulkomailla.
AKT:n mukaan tankkausten keskeyttäminen tehoaa vähitellen, kun Finnair ei selviä pelkillä ulkomaan tankkauksilla.
Lisäksi Veturimiesten liiton edustajat eivät aja tänään tiistaina lisäjunia pohjoiseen ja myös matkatavarankäsittelijät ryhtyvät tukilakkoon.
Lakon aikana Finnair on pystynyt hoitamaan noin 40 prosenttia lennoista. Yhtiön mukaan tänään tiistaina lennoista toteutuu noin kolmannes. Toimitusjohtaja Mika Vehviläisen mukaan Finnair aikoo lisätä liikenteensä määrää ”uusilla keinoilla” eli esimerkiksi vuokratyövoimaa lisäämällä.
Finnair on hoitanut osan lennoistaan lakon kuluessa muilta yhtiöiltä vuokratulla kalustolla. Lisäksi osa matkustamohenkilöstöstä on Vehviläisen mukaan ollut lakon aikana töissä.
Toistaiseksi ei ole tietoa ajankohdasta, jolloin osapuolet palaavat neuvottelupöytään. Pääkiista koskee kaukolentojen jälkeisiä vapaapäiviä. Rahapalkkioista ei riidellä.





Tämän e-kirjan (









"


