Perjantainen lennonjohtajien ulosmarssi on sekoittanut Espanjan lentoliikenteen. Hätäavuksi hälytetty armeija on vastannut lentokentistä eilisillasta saakka. Madridissa, Barcelonassa, Baleaareilla sekä Kanarian saarilla lennot ovat keskeytyneet ainakin lauantaihin kello 13 saakka.
Työvuoroon aamulla lauantaina on saapunut noin puolet lennonjohtajista mutte he ovat kieltäytyneet työskentelmästä.
Pitkän viikonlopun vuoksi lentokentillä on normaalia viikonloppua enemmän matkustajia ja lakko on vaikuttanut tällä hetkellä jo 330 000 matkustajan suunnitelmiin. Tänään lauantaina olisi Espanjan lentoliikenteessä 44 164 lentoa ja lennoille olisi lähtemässä 634 644 matkaajaa. Lentokentiltä pyydetään matkustajia ottamaan yhteyttä matkanjärjestäjiin ennen lentokentälle saapumista.
Pelkästään Madridin Barajasin kentällä on jouduttu perumaan 467 lentoa 1297 lennosta. Lennonjohtajien lakko ei saa sympatiaa kentille jääneiltä matkustajilta.
Lakon vaikutukset ovat moninaiset esimerkiksi Barcelona pelaa tänä iltapäivällä Pamplonassa. Lentokoneella yleensä matkanneet pelaajat siirtynevät pelipaikalle AVE junalla tai bussilla. Lakon vaikutukset näkyvät turismisektorin lisäksi myös monilla muilla aloilla ja tapahtumissa.
Vaihtoehtoina peruuntuneille lennoille esimerkiksi Iberia ja Vueling neuvottelevat Renfen kanssa jos lentoliput voisi käyttää suoraan junalippuina.





Tämän e-kirjan (









"


