Poliisi on pidättänyt kuusi henkilöä 1.200 000 euron suuruisesta puhelinhuijauksesta.
Pidätetyt henkilöt olivat avanneet 600 puhelinlinjaa väärillä henkilötiedoilla ja antaneet puhelinyhtiöille myös väärät tilinumerot. Puhelimista soitettiin maksullisiin 800 ja 900 alkuisiin numeroihin. Soitoilla maksullisten puhelinlinjojen omistajat kuittasivat tileilleen poliisin arvion mukaan noin 1 200 000 euroa.
Kaikki puhelinlinjat oli avattu Tarragonassa sijaitsevassa puhelinliikkeessä. Puhelimet oli myös ohjelmoitu soittamaan automaattisesti ja jatkuvasti samoihin numeroihin.
Huijauksesta hyödyn saaneet maksullisten puhelinlinjojen omistajia olivat kuusi eri yritystä. Yrityksistä viisi on kirjoilla Barcelonassa ja yksi Madridissa Pozuela de Alarcón:ssa.
Poliisi on pidättänyt huijauksen yhteydessä puhelinliikkeen työntekijän, kaksi pakistanilaista miestä jotka väärensivät dokumentit puhelinlinjojen avaamiseen sekä kolme miestä joiden kautta puheluja soitettiin. Miesten asunnoista löytyi mm 73 puhelinkorttia.
´




Tämän e-kirjan (









"


