Yksi Suomen merkittävimmistä nykytaiteilijoista, professorin arvonimen vuonna 1994 saanut Juhani Linnovaara (s. 1934) ripustaa joulukuussa Suomen Madridin-instituuttiin 19 serigrafiasta koostuvan näyttelyn Päiväkirjan lehtiä.
Linnovaara on monipuolinen taiteilija, joka on työskennellyt modernin taiteen eturintamassa 1960-luvulta lähtien. Linnovaaran töiden tyylilliset suuntaukset ovat vaihdelleen surrealismista fotorealismiin ja materiaalit silkkipainosta öljyvärimaalausten kautta lasikuituveistoksiin.
Linnovaara on 1970-luvulta lähtien tunnettu erityisesti pop-taiteeseen vivahtavista litografioista, joissa historian suurmiehet esitetään sammakoina. Huumori on sota-aikana kasvaneen Linnovaaran töissä usein läsnä, ja sen avulla hän on kanavoinut kankaalle myös omia epävarmuuden ja pelon kokemuksiaan. Espanja ja Latinalainen Amerikka ovat myös vaikuttaneet Linnovaaran töihin ja toimineet inspiraationa esimerkiksi Amazonin viidakoita kuvaaville töille. Linnovaara suunnitteli myös yli 20 vuoden ajan koruja Lapponia Jewelrylle.
Linnovaaraa on luonnehdittu niin naivistiksi, informalistiksi kuin ekspressionistiksin, ja hän on voittanut lukuisia palkintoja sekä Suomessa että ulkomailla. Vuonna 1969 Linnovaara voitti Pariisin biennaalin pääpalkinnon, Pro Finlandia -mitali Linnovaaralle myönnettiin jo 1971, ja vuoden taiteilijaksi hänet valittiin 1978.
Linnovaara osallistui Pariisin ja Venetsian biennaaleihin vuosina 1969 ja 1970, ja hänen töitään on ollut näyttelyissä niin New Yorkissa, Pariisissa kuin Milanossakin. Linnovaaran teoksia on esimerkiksi Kansallismuseon, Amos Andersonin museon ja EMMAn kokoelmissa.
Vuonna 2010 Linnovaaran töitä on ollut esillä yhteisnäyttelyissä Kuntsin modernin taiteen museossa Vaasassa sekä Mikkelin taidemuseossa. Linnovaara on mukana myös Kansallisarkiston Suomi-Meksiko2010 -näyttelyssä, jonka avasi tasavallan presidentti Tarja Halonen.
Näyttely Päiväkirjan lehtiä on esillä Suomen Madridin-instituutissa 2.12.2010-27.1.2011. Paikka on suljettuna joulun pyhinä 24.12.2010-2.1.2011). Aukioloajat ovat maanantaista perjantaihin 10.00-14.00 ja 16.00-20.00. Instituutti löytyy osoitteesta C/ Caracas 23 bajo, Madrid. Lisätietoja saa puhelinnumerosta +34 914 444 411.





Tämän e-kirjan (









"


