Tammikuusta 2011 lähtien lääkärit kirjoittavat Espanjassa potilaille reseptilääkkeitä vain täsmälleen tarvittavan määrän. Muutoksen odotetaan tuovan terveydenhuollolle 300 miljoonan euron vuosittaiset säästöt.
Lääkefirmojen on mukauduttava uusiin säädöksiin ja useiden lääkkeiden pakettikokoja tullaan muuttamaan yleisimpien hoitotapojen mukaisiksi. Muutoksella halutaan kulujen karsimisen lisäksi välttää ylimääräisten lääkkeiden kerääntymistä kotitalouksiin.
Asiasta kertoi torstaina terveys-, sosiaali- ja tasa-arvoministeri Leire Pajín. Lääkkeiden määrän säätelyn lisäksi säästöjä tulee patentoitujen lääkkeiden hinnanlaskun ansiosta, minkä odotetaan pienentävän terveydenhuollon menoja miljardilla eurolla vuodessa. Pajín korosti säästötoimenpiteiden merkitystä taloudellisesti vaikeina aikoina ja lausui: "Mikään ei palaa ennalleen tämän kriisin jälkeen."
Reseptilääkkeiden kirjoittamista koskevat säädökset vahvistetaan tänään perjantaina ja ne astuvat voimaan heti ensi vuoden alusta.





Tämän e-kirjan (









"


