44 % espanjalaistalouksista ei saa pihistettyä tuloistaan mitään säästöön. 13 % kertoo tilanteensa olevan vielä pahempi; he joutuvat joko kajoamaan aiemmin tallennettuihin varoihin tai pyytämään rahaa sukulaisiltaan tai erilaisilta vippi- ja lainapalveluilta.
Eroski Consumerin toteuttaman tutkimuksen mukaan tilanne on pahin vilkkaimman turismin alueilla: Baleaareilla, Kanariansaarilla ja Andalusiassa. Näissä maakunnissa kaksi kolmesta kuluttajasta joutuu venyttämään penniä viimeistään kuun lopulla. Siitä huolimatta juuri nämä kolme aluetta Madridin kanssa ovat positiivisimpia, kun kysytään odotuksia tulevalle vuodelle.
Yli puolet espanjalaistalouksista (54%) arvioi taloudellisen tilanteensa pysyneen samana viime vuoteen verrattuna, 42 % kertoo sen heikentyneen ja vain 4 % ilmoittaa voivansa taloudellisesta edellisvuotta paremmin.
Lamasta huolimatta 40 % kertoo saavansa joka kuukausi jotain säästöön, ja 5 % kertoo säästävänsä huomattavia summia.
Heikentyneet tulot ovat pakottaneet kotitalouksia pohtimaan kulujaan ja ostoksiaan entistä tarkemmin. 77 % kertoo kauppojen omien merkkien (esp. marcas blancas) määrän lisääntyneen ostoskorissaan.
Tutkimukseen haastateltiin reilua 5.000 kotitaloutta.





Tämän e-kirjan (









"


