Espanjan hallitus esittää parlamentin hyväksyttäväksi lakia, joka muuttaisi tulevaisuudessa vastasyntyneiden sukunimen määräytymisen.
Tähän saakka Espanjassa henkilön kaksiosainen sukunimi on muodostunut siten, että ensimmäiseksi sukunimeksi on tullut isän ensimmäinen sukunimi ja toiseksi äidin ensimmäinen eli tämän isältään perimä sukunimi.
Naimisiin mennessä aviopuolisot säilyttävät sukunimensä ja heidän lastensa sukunimi määräytyy edellä mainitussa järjestyksessä.
Hallitus esittää nyt, että sukunimikäytäntöä muutetaan siten, että ensi kädessä vanhemmat sopisivat lapsen sukunimien järjestyksestä ja jos sopua ei synny, nimet kirjataan rekisteriin aakkosjärjestyksessä.
Toinen esillä ollut vaihtoehto on, että vanhempien yhteisymmärryksen puuttuessa nimijärjestyksen määrää siviilirekisterin tuomari.
Tullessaan täysi-ikäiseksi eli täytettyään 18 vuotta, perillinen voi vaihtaa halutessaan sukunimensä.
Hallitus perustelee lakiesitystä tasa-arvoisuudella. Arvostelijat ihmettelevät, miksi hallitus nostaa esille asian, jota kansalaiset eivät koe ongelmaksi. Opposition mielestä kyseessä on pelkkä savuverho, jonka avulla hallitus pyrkii siirtämään kansalaisten huomion varsinaisista ongelmista toisarvoisiin asioihin.





Tämän e-kirjan (









"


