Espanjan matkailu on jälleen piristymään päin. Ulkomaisten matkailijoiden määrä lisääntyi syyskuussa 4,2 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Hotelliyöpymisiä tilastoitiin 8,3 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten syyskuussa.
Tilastot ovat nousseet plussan puolelle erityisesti saksalaisten matkailijoiden ansiosta (+11,4 %). Sen sijaan brittien heikko taloustilanne näkyy saarivaltakunnan matkustajaluvuissa 6,6 prosentin pudotuksena tammi-syyskuussa edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Iso-Britannia on silti edelleen Espanjan matkailun suurin yksittäinen vientimarkkina-alue.
Matkailun piristyminen näkyi erityisesti perinteisillä turismialueilla eli Kanarialla (+12,9%), Andalusiassa (+5,3%), Baleaareilla (+9,4%) ja Kataloniassa (+8,9%).
Espanjaan saapui syyskuussa lentäen 4,3 miljoonaa turistia ja automatkailijoita 860.000. Kaiken kaikkiaan kuluvan vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana Espanjaan saapui 32,3 miljoonaa ulkomaista matkailijaa, joka on 0,7 prosenttia enemmän kuin viime vuoden tammi-syyskuussa.





Tämän e-kirjan (









"


