Viime kaudella Espanjan jalkapallomestaruuden sekä Mestarien liigan voittanut F.C. Barcelona julkisti lauantaina tehneensä viime kaudella peräti 79,6 miljoonan euron tappiollisen tuloksen.
Seuralla on tällä haavaa velkaa 430 miljoonaa dollarin verran. Tappion ja lainakulujen peittämiseksi seura joutuu ottamaan reilut 200 miljoonaa dollaria uutta lainaa ensi vuonna.
Kesällä Barcelonan johtoon noussut Sandro Rosell julkisti karut tulostiedot ja tulevan budjetin seuran vuosikokouksessa. Samalla seura päätti haastaa Barcelonan ex-johtajan Joan Laportan oikeuteen kehnosta taloudenpidosta. Laporta väitti viime kesäkuussa, että seura oli tehnyt edellisellä tilikaudella yksitoista miljoonaa euroa voittoa.
Rossell arvioi Barcelonan talouden vakauttamisen kestävän kolme vuotta. Tarkoitus on karsia kuluja sekä kerätä lisävaroja muun muassa seuran fanitavaroiden myyntiä kasvattamalla.





Tämän e-kirjan (









"


