Suomalaistaiteilija Rax Rinnekankaan espanjaksi käännetyn novellikokoelman julkistamistilaisuus järjestetään Madridissa 27. lokakuuta.
Suomen Madridin-instituutti järjestää yhdessä El Desvelo -kustantamon kanssa Rax Rinnekankaan vuonna 1978 ilmestyneen, vastikään espanjaksi käännetyn novellikokoelman esittelytilaisuuden. La Partida (Lähtö) on valokuva- ja elokuvataiteen parissa tekemästään työstä tunnetun Rinnekankaan esikoisteos. Valokuvataiteen valtionpalkinnon lisäksi miehelle on myönnetty myös valtion kirjallisuuspalkinto.
La Partida herättää henkiin 70-luvun pohjoissuomalaisen ilmapiirin ja kuvaa hukattujen mahdollisuuksien kokemuksia niin pikkupoikien, murrosikäisten kuin menneisyytensä kanssa painivien aikuisten miestenkin kautta.
Esittelytilaisuudessa ovat läsnä kirjailijan itsensä lisäksi kustastamon edustajana Javier Fernández Rubio, Suomen Madridin-instituutin johtaja Martti Pärssinen sekä Rinnekankaan pitkäaikainen yhteistyökumppani, taiteilija Ignacio Angulo. Tapahtuma on osa Días Nórdicos-festivaalin ohjelma. Tilaisuuteen ovat kaikki tervetulleita.





Tämän e-kirjan (









"


