Ferrarikuljettaja Felipe Massa kieltäytyy Ferrari-tallin kakkoskuskin eli Alonson apumiehen roolista. "Minusta ei tule Ferrarin toista Rubens Barrichelloa", Massa vakuuttaa ja arvioi, ettei Fernando Alonso ole kuljettajana Kimi Räikköstä parempi.
Brasilialaiskuljettaja Felipe Massa ei halua tyytyä Alonson tukijaksi kakkoskuskin roolissa espanjalaisen havitellessa maailmanmestaruutta, vaikka Ferrarin johto sitä odottaakin.
"He voivat olla varmoja siitä, etten ole Ferrarin uusi Rubens Barrichello", brasilialaiskuljettaja laukoo Sport Bild Magazine -lehdelle antamassaan haastattelussa viitaten Michael Schumacherin valtakauden asetelmaan, jossa hänen maanmiehensä oli selkeästi apukuljettajana saksalaisen varjossa.
"Jos minulta vaaditaan kakkoskuskin roolia, jätän kilpailemisen", Massa vakuuttaa.
Samalla Massa arvioi saksalaislehdelle Alonson olevan F1-kuljettajana samaa tasoa kuin Räikkönen F1-kuljettajana.
"Fernando on oikein hyvä, mutta hän ei ole sen parempi kuin edeltäjänsä, jotka minulla on ollut Ferrarilla tallikaverina. Nyt vain on niin, etten itse ole päässyt omalle tasolleni tällä kaudella. On ollut erinäisiä ongelmia esimerkiksi renkaiden kanssa; ne eivät nykyisellään oikein sovi ajotyyliini" hän toteaa.
Alonsoa hän toki sanoo tukevansa mestaritaistelussa, jos sellaisia paikkoja jäljellä olevissa kauden kilpailuissa tulee eteen.
"Jos voin ottaa pois pisteitä kuljettajilta, jotka taistelevat Alonson kanssa, yritän tehdä niin."
Tänä viikonloppuna ajetaan F1-osakilpailu Suzukan radalla Japanissa.





Tämän e-kirjan (









"


