Ulkomaalaisturistien matkat Espanjaan lisääntyivät elokuussa neljällä prosentilla, mikä oli kolme kertaa odotettua enemmän. Ilouutisesta kertoi turismi-, kauppa- ja teollisuusministeri Miguel Sebastián.
Espanjassa vieraili tilastojen mukaan elokuussa yhteensä seitsemän miljoonaa ulkomaalaista, vaikka odotukset pyörivät 2,5 miljoonan kieppeillä. Ministerin mukaan suurin kiitos kesän positiivisista tuloksista kuuluu briteille, ranskalaisille ja italialaisille. Kasvua turismin luvuissa on tapahtunut jo muutaman kuukauden ajan.
Maan hallitus on satsannut turismiin, sillä viimeisten kahden vuoden aikana erilaisiin projekteihin on sijoitettu yhteensä 1,9 miljardia euroa. ”Nyt on panostettava kestävään kehitykseen, laajaan tarjontaan sekä suuren ostovoiman maihin, kuten Kiinaan ja Venäjään”, Sebastián kuittaa.





Tämän e-kirjan (









"


