Euroopan komissiossa arvioidaan, että Espanjan talous on vaarassa jäädä muun euroalueen kyydistä.
Talouskomissaari Olli Rehnin maanantaina tiedotustilaisuudessa julkistamassa selvityksessä todetaan, että Espanjan talouden kasvu on edelleenkin heikkoa - jos sitä on ollenkaan samalla, kun erityisesti Saksassa talous on piristynyt selvästi ennakoitua paremmin.
Talouskomission laskelmat osoittavat, että Espanjan kansantalous pieneni 0,3 prosenttia vuoden kolmannella neljänneksellä.
Maan talous kasvoi hieman toisella neljänneksellä, mutta erityisesti arvonlisäveron kohoaminen heinäkuun alussa supisti kulutusta samaan aikaan, kun esimerkiksi rakentaminen oli edelleen vaimeaa.
Viennin pieni piristyminen ei riittänyt nostamaan kansantalouden kasvua plusmerkkiseksi.
Nyt komissiossa pelätään, että Espanja jää Saksan vahvasti vetämästä talousjunasta. Maan työttömyysluvut ovat EU-maiden korkeimmat, elvytysvaraa ei ole ja erityisesti rakennusteollisuus rypee edelleen pohjamudissa, eikä kiinteistösektorilla ole odotettavissa elpymistä vielä aikoihin.
Komission ennusteen mukaan Espanjan kansantalous kasvaa vuoden viimeisellä neljänneksellä, mutta vain hivenen eli 0,1 prosentin tasolla eli selvästi EU-maiden 1,8 prosentin keskiarvon alapuolella.
Rehnin mukaan Espanjan olisi tehtävä merkittäviä rakenteellisia muutoksia, jotta maan talous saataisiin selkeälle kasvu-uralle tulevaisuudessa. Hänen mukaansa takavuosien kasvulle perustunut Espanjan talousmalli oli kestämätön. Rehn kehotti Espanjaa leikkaamaan radikaalisti julkisia menoja, uudistamaan työelämää ja remontoimaan eläkejärjestelmänsä.





Tämän e-kirjan (









"


