Espanjan asuntojen keskihinnat laskivat edelleen heinäkuussa kiinteistöjen hintoja tilastoivan Tinsa-yhtiön seurantatilaston mukaan. Keskihinnat laskivat 4,3 prosenttia kesäkuuhun verrattuna. Kuluvan vuoden aikana hinnat ovat laskeneet Espanjassa keskimäärin 16,9 prosenttia.
Asuntoneliöiden hinnat laskivat keskimääräistä hieman enemmän rannikkoalueilla, joissa pudotus oli kesäkuuhun verrattuna 4,9 prosenttia. Tammikuun alusta lähtien rannikkokiinteistöjen hinnat ovat pudonneet 22 prosenttia, kun suurissa kaupungeissa vastaava luku on ollut 18,4 prosenttia ja koko maan keskiarvo 16,9 prosenttia.
Heinäkuun laskusuuntainen hintakehitys selittyy asiantuntijoiden mukaan heikolla kysynnällä, joka on entisestään pienentynyt heinäkuun alussa voimaan tulleen arvonlisä- ja varainsiirtoveron korotuksen seurauksena. Asuntokaupassa leimavero on nyt kahdeksan prosenttia aikaisemman seitsemän sijasta.





Tämän e-kirjan (






"


