Ulkomaalaisten määrä Espanjassa on vähentynyt 100 000 henkilöllä vuoden toisella kolmanneksella. Erityisesti eteläamerikkalaisten määrä on pudonnut. Muista maista Espanjaan muuttaneita on nyt virallisesti 4 744 169.
Siirtolaisten ja ulkomaalaisten määrä vaihtelee ja elää toki vuoden aikana mutta suurin muutos on ulkomaalaisten saapuminen yhä enemmän Euroopan alueelta. Aiemmin Marokosta saapuneiden määrä oli ylivoimaisesti suurin mutta tällä hetkellä Espanjassa asuvista ulkomaalaisista kärkisijaa pitävät romanialaiset (793 205 ). Seuraavina ryhminä ovat marokkolaiset (758 900), equadorilaiset (382 129), columbialaiset (264 075) ja maahanmuuttajat Iso-Britanniasta (225 391).
Yli 80% maahanmuuttajista on työikäistä väestöä jotka muuttavat Madridiin, Barcelonaan, Andalusiaan tai Valenciaan.
Pysyvän siirtolaisuuden tutkimuskeskuksen tilastoissa olevien siirtolaisten ja maahanmuuttajien oleskeluvut Espanjassa perustuvat miltei puolella (48,64%) perheen myötä saatuun oleskelulupaan.





Tämän e-kirjan (






"


