Torremolinosin kongressipalatsi muuntui ostosparatiisiksi tämän viikonlopun ajaksi. Andalucialaisen TC media yrityksen järjestämä Summer Outlet on ensimmäinen elokuun alennusmyyntejä vauhdittava tapahtuma.
Outlet tapahtumat ovat saaneet suuren suosion koko Espanjassa. Yritykset pyrkivät tyhjentämään varastojaan ja parantamaan myyntiään. Vanhemmat mallistot esimerkiksi kalliista merkkivaatteista ja tuotteista löytävät omistajan usein juuri Outlet tapahtumissa joissa tuotteiden hinnat voivat olla jopa 90% normaalihintaa edullisempia. Edullisten tuotteiden lisäksiOutlet tapahtumiin on kerätty jotain koko perheelle. Ostospäivään on lisätty usein toimintaa, ravintoloita ja mm ohjelmaa lapsille. Näin myös viikonloppuna Etelä Espanjassa Torremolinossissa.
Viikonlopun ajan Summer Outlet tapahtumassa ostosmahdollisuuksia riittää aina ilta yhteentoista saakka ja varastojaan tyhjentävien yritysten lisäksi tarjolla ovat ekologisia tuotteita myyvien yrittäjien oma osasto. Tarjolla on mm ekologisestikasvatettuja hedelmiä ja kasviksia, lihaa ja leivonnaisia.
Ostosten lisäksi on kongressipalatsin toisessa kerroksessa myös erityinen vapaa-ajan alue ravintoloineen ja baareineen.





Tämän e-kirjan (






"


