Kuluttajat olivat Espanjassa aikaisempaa selvästi luottavaisempia talouden kehitykseen heinäkuussa. Kansalaisten optimismi lisääntyi 7,7 prosentilla kesäkuuhun verrattuna.
Kuluttajat uskovat talouden yleistilanteen ja tulevaisuudennäkymien parantuneen aikaisemmasta. Sen sijaan kotitalouksien oma tilanne koettiin keskimäärin lähes samanlaisena kuin edelliskuussa.
Viime vuoden heinäkuuhun verrattuna espanjalaiset ovat kuitenkin edelleenkin pessimistisempiä talouden kehityksen suhteen johtuen korkeasta työttömyysasteesta.
Asiantuntijoiden mukaan Espanjan saavuttama jalkapallon maailmanmestaruus on jonkin verran lisännyt maan kansalaisten uskoa talouskriisistä selviytymiseen.





Tämän e-kirjan (






"


