Rintaruokinnan jatkaminen aina lapsen kahteen ikävuoteen saakka pelastaisi vuodessa 1,5 miljoonan lapsen hengen. Näin informoi maailman terveysjärjestö perjantaina.
.
Keskimäärin 35% lapsista saa pelkästään rintamaitoa elämänsä ensimmäiset puoli vuotta. Tutkimusten mukaan noin puolitoista miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta selviäisi jos äidit imettäisivät lapsiaan kahteen ikävuoteen saakka siten että ensimmäiset kuusi kuukautta lapsen ravintona olisi pelkästään äidinmaito ja myöhemmässä vaiheessa äidinmaito olisi osa ravintoa.
Elokuun ensimmäisellä viikolla 1-7.8. vietetään kansainvälistä imetysviikkoa 170 maassa ja UNICEF julkaisee kymmenen kohdan oppaan imetyksen tärkeydestä. Imetyksen tärkeyden korostaminen ja tiedottaminen voi pelastaa erityisesti kehitysmaissa suuren joukon lapsia.
Maailman terveysjärjestön tietojen mukaan vuosittain kuolee 8,8 miljoonaa lasta riittämättömän ravinnonsaannin vuoksi.





Tämän e-kirjan (






"


