Kaksi espanjalaista on menehtynyt Saksassa kuolonuhreja vaatineessa festivaalikatastrofissa. Festivaalialueen väki joutui paniikin valtaan ruuhkaantuneen alikulkutunnelin tuntumassa. 19 ihmistä kuoli ja 340 loukkaantui.
Saksalaismediat ja festivaalin perustaja ovat kritisoineet tapahtuman järjestäjiä. 230.000 neliön festivaaleille varattua aluetta on pidetty pienenä, sillä viimeisinä vuosina Loveparadessa on ollut yli miljoona vierasta. Poliisi epäilee teknomusiikkitapahtuman houkutelleen kaupunkiin yhteensä 1,4 miljoonaa ihmistä, vaikka tilaa oli vain noin 300.000 festivaalivieraalle.
Menehtyneiden joukkoon kuuluu kaksi Saksassa Erasmus-vaidossa ollutta espanjalaistyttöä ja loukkaantuneisiin neljä espanjalaisopiskelijaa. Kuolonuhrien perheille on ilmoitettu tapahtuneesta. Liittokansleri Angela Merkel lähetti onnettomuusiltana surunvalittelunsa uhrien omaisille. Festivaalin järjestäjä on ilmoittanut katastrofin olevan Loveparaden loppu.





Tämän e-kirjan (






"


