Espanjan kansallinen poliisi on pidättänyt Madridissa suuressa prostituutio-operaatiossa 105 henkilöä. Toimintaa jo 15 vuoden ajan johtaneella saudiarabialaisella 63-vuotiaalla miehellä on ollut omistuksessaan Madridin luksusalueilla 13 luksushuvilaa ja taloa joissa työskenteli 350 naista vasten tahtoaan.
Poliisi on työskennellyt joulukuusta lähtien Operaatio Afroditen nimellä tunnetussa operaatiossa ja nyt perjantaina poliisi julkisti pidättäneensä 105 henkilöä prostituutioringistä. Mukana pidätetyissä on kymmenen organisaation johtohenkilöä.
Prostituutioon pakotetut naiset olivat lähes kaikki siirtolaisia joilla ei ollut virallista statusta Espanjassa. Suuri osa naisista käytti myös säännöllisesti huumeita. Organisaatio toimi Madridissa luksushuviloissa ja mainosti toimintaansa lehti-ilmoituksilla. Lehtimainontaan toiminnassa mukana olleet 15 yritystä käyttivät kuukaudessa 700 000 euroa. Hierontailmoitusten lisäksi asiakkaita kerättiin hotelleiden ja taksimiesten avulla 50 euron maksua vastaan.
Noin puolet lehtien ilmoituksista johti tämän prostituutioketjun paikkoihin. Tomintaa oltiin pidätysten yhteydessä löydettyjen dokumenttien mukaan siirtämässä internetsivustoille.





Tämän e-kirjan (






"


