Talouskriisi on tuplannut korkeastikoulutettujen työttömien määrän Espanjassa. Yliopisto-opinnot suorittaneiden työttömien määrä on kaksinkertaistunut vuosien 2007 ja 2009 välillä. Työttömyys on arkea lähes joka kymmenennelle.
Missään muussa Euroopan maassa luvut eivät ole yhtä synkkiä. Kun Espanjassa on työttömänä 9,4 % korkeastikoulutetuista, Euroopan keskiarvo on 4,7 %. Korkeastikoulutettujen osuus maan 25-65-vuotiaista kansalaisista on 21 %.
Tilastoja esitteli Madridissa koulutusministeri Ángel Gabilondo. Ministeri puolustaa koulutuksen tärkeyttä, mutta muistuttaa yliopisto-opintojen uudistamisen ja kehittämisen merkityksestä maan kilpailukyvyn takaamiseksi. Huolestuttavaa on, että yliopistoon kirjautuneiden määrä on laskenut joka puolella Espanjaa jo yhdeksänä peräkkäisenä vuonna.





Tämän e-kirjan (






"


