Jalkapallon maailmanmestaruuden odotetaan kasvattavan Espanjan mainetta ulkomailla ja parantavan maan taloudellista tilannetta. Teollisuudessa panostetaan nyt ”España”-merkkiin. Työryhmä miettii keinoja, joilla espanjalaisyritykset voivat hyötyä tilanteesta.
Teollisuus-, turismi- ja kauppaministeri Miguel Sebastián on ehdottanut työryhmän perustamista miettimään Espanja-merkin hyödyntämiskeinoja ulkomailla. Tavoisiin kuuluu espanjalaisyritysten kansainvälistymiseen kannustaminen.
Ulkoministeri Miguel Ángel Moratinos on samaa mieltä siitä, että voitto hyödyntää suuresti maata ja auttaa markkinoimaan Espanjaa. "Ulkomaanvienti, sijoitukset, kauppa ja talous tulevat kaikki kohoamaan, kiitos La Rojan antaman vahvan ja voitokkaan Espanja-kuvan."
Espanjalla oli kisoissa kuusi virallista sponsoria: Cruzcampo, Iberdrola, Adidas, Chevrolet, Ahorra Energía sekä Santa Mónica Sports. Yritykset maksoivat joukkueelle 3,5-4 miljoonaa euroa ja saivat siihen hintaan muun muassa pelaajia esiintymään mainoksissaan. Näiden lisäksi joukkuetta on tukenut lukuisa määrä muita yrityksiä. Tulojen lasketaan ylittävän 26 miljoonaa euroa.
Yritysten lasketaan saavan sijoittamansa summa korkojen kanssa takaisin. Pelkästään Adidaksen lasketaan myyneen tekstiilejä yhteensä 1.500 miljoonan euron edestä. T-paitoja on myyty mm-kisojen aikana yli puolet enemmän kuin vuonna 2008 voitetun euroopanmestaruuden huumassa.
KRC laskee maailmanmestaruuden merkitsevän Espanjan valtiolle 50.000 miljoonan euron hyötyä. ABN Amron tutkimusten mukaan vaikutus bruttokansantuotteeseen voi olla jopa 0,7 prosenttia.
Televisio ja lehdet ovat nyt pullollaan sponsoreiden onnittelumainoksia uusine iskulauseineen. "Myötätuulella voi vain voittaa", hehkuttaa Iberdrola. Hyundain mainoslause kuuluu: "Elämäsi suurimman ilon tuottajan virallinen tukija" ja Iberian: "Koskaan emme olleet lentäneet näin korkealla".





Tämän e-kirjan (






"


