Espanjan kuningaspari kunnioitti läsnäolollaan edustajainhuoneessa järjestettyä tilaisuutta terrorismin uhrien muistolle. Paikalla oli 130 kuolonuhrien perheenjäsentä. Tämän viikon sunnuntaina tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun terroristijärjestö ETAn isku vaati ensimmäisen kuolonuhrin.
Muistotilaisuus aloitettiin kansallishymnillä edustajainhuoneen puheenjohtajan puheenvuorolla, joita seurasi kuningas Juan Carlosin puhe. Hallitsija muistutti kansalaisten ja eri ryhmien välisen yhtenäisyyden merkityksestä: ”Meillä on uhrien muistoa kunnioittaen velvoite taistella yhteistyöllä terrorismia vastaan. Se on vääjäämätön vaatimus vapaalle ja demokraattiselle valtiolle.”
27. kesäkuuta vakiinnutettiin edustajainhuoneen yksimielisellä päätöksellä terrorismin uhrien päiväksi. Kyseisenä päivämääränä tuli tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun ETAn terroristi-isku vaati ensimmäisen kuolonuhrin. Hieman alle 2-vuotias Begoña Urroz Ibarrola paloi kuoliaaksi henkilöautossa, San Sebastianin linja-autoasemalla räjäytetyn pommin seurauksena.





Tämän e-kirjan (






"


