Altamiran esihistorialliset luolat avataan jälleen yleisölle kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Luolamaalauksia pääsee katsomaan rajoitettu määrä vierailijoita päivässä, tarkan valvonnan alaisena.
Kulttuuriministeri Ángeles Gonzáles-Sinden ja Cantabrian puhemies Miguel Ángel Revillan mukaan Yhdysvaltain presidentti olisi ensimmäisen visiitin kutsuvieras, sillä Obama on ilmoittanut Altamiran luolavierailun olevan ”yksi unelmista elämässään”. USA:n päämiehelle lähtee Revillan mukaan kutsu pikapuoliin.
Luolat suljettiin yleisöltä vuonna 2002 ja viime vuosina arvokkaita luolamaalauksia ovat päässeet ihastelemaan vain tutkijat. Tavoitteena on avata Altamiran ovet ennen vuoden 2010 loppua.





Tämän e-kirjan (






"


