Google luovuttaa Espanjalle Street View -materiaalinsa, kuten se joutuu tekemään Ranskassa ja Saksassakin. Maat ovat vaatineet materiaalia itselleen saatuaan selville, että katuja kiertävät Street View -autot kameroineen rekisteröivät yksityistietoja wifi-verkoista.
Google kielsi alkuun tietosuojarikkomuksensa, ja myönsi kuvausautojensa keräävän vain yleistä tietoa langattomista verkkoyhteyksistä. Myöhemmin se joutui tunnustamaan tallentaneensa myös ykstityistietoja salaamattomien yksityisten wifi-verkkojen kautta. Google ehdotti Saksassa tallenteiden tuhoamista todistajien läsnäollessa, mutta maassa tahdottiin selvittää, millaista tietoa yhtiön käsiin on päätynyt.
Street View mahdollistaa ”kävelyn” ja maisemien katselun kaupunkien katutasolla internetin kautta. Palvelu on herättänyt keskustelua useaan otteeseen videoille tallentuneiden yksityisyyttä loukkaavien kuvien takia. Suomessa uutisoitiin hiljattain Raahessa kuviin tallentuneesta kotipihallaan housut nilkoissa istuskelleesta miehestä.





Tämän e-kirjan (






"


