Espanjan filmimaailman kansainväliset nimet tekivät yhteistyötä viimeksi 21 vuotta sitten.
Malagalaisnäyttelijä Antonio Banderas on ilmoittanut filmaavansa jälleen yhdessä Pedro Almodóvarin kanssa. Edellisestä yhteisestä elokuvasta on jo ehtinyt vierätää 21 vuotta. Banderas näytteli tuolloin yhdessä Victoria Abrilin kanssa päärooleja Almodóvarin elokuvassa ”Atamé” .
Banderas sanoi tulleen itselleen yllätyksenä, että edellisestä yhteisestä elokuvasti oli kulunut niinkin pitkä aika, hän sanoi itsestään tuntuneen siltä kuin he olisivat työskennelleet yhdessä vielä edellisenä päivänä ja yhteistyö sujui edelleen aivan kuten ennen.





Tämän e-kirjan (






"

