Algecirasinlahden raskaanteollisuuden pelätään olevan syynä alueen korkeaan syöpätapausten määrään.
EU-parlamentti haluaa nyt Espanjan ja Gibraltarin viranomaisten yhdessä tutkivat Algeciraksen alueen poikkeuksellisen korkeaa syöpätapausten määrää. Komissio myöntää, ettei sen vaatimuksilla ole lainvoimaa mutta painottaa samalla nykyisen tilanteen saattavan aiheuttaa vakavan terveysriskin alueella asuville.
Kuolemaan johtaneiden syöpätapausten sekä syöpäkasvainten esiintymistiheyden on havaittu olevan Gibraltarilla ja Campo de Gibraltarilla huomattavasti keskiarvoa korkeammat. Syynä sairastapauksiin uskotaan olevan alueella sijaitsevan raskaanteollisuuden päästöjen, varsinkin paikallisen öljynjalostamon levittämä saaste.
Huolimatta pitkään kestäneistä vaatimuksista tilanteen selvittämiseksi, paikalliset viranomaiset eivät ole halunneet ruveta tutkimaan asiaa perusteellisemmin. Paikalliset asukkaat ovat jättäneet viranomaisille 13 000 nimeä käsittävän adressin, jolla vaaditaan selvitystä nykyiseen tilanteeseen.





Tämän e-kirjan (






"

