Aurinkorannikon hotellien henkilökuntaa on vähennetty 2 200 työntekijällä viimeisen vuoden aikana.
Costa del Solin hotellit eivät täyty matkailijoista entiseen tapaan. Pääsiäinen on ollut perinteisesti yksi vuoden parhaita ajanjaksoja hotellialalla, tänä vuonna rannikon hotellit arvoivat käyttöasteen pääsiäisviikolla olevan vain noin 70 %.
Samaan aikaan kun turismisektori valmistautuu vuoden ensimmäiseen tärkeään sesonkiinsa, osa hotellihenkilökunnasta lähti viime perjantaina ulos kaduille osoittamaan mieltään menetettyjen työpaikkojen johdosta.
Ammattiyhdistysliike sanoo, ettei mittaville irtisanomisille olisi ollut aihetta ja maakuntahallinnon edustaja myötäilee ilmoittamalla, ettei alalla tarvita ”spekuloijia”, jotka ovat mukana vain korkeasuhdanteen aikana.
Lama on vaikeuttanut viime vuosina eniten alueen loistohotellien toimintaa, Los Monteros- ja Las Dunas-hotellit ovat joutuneet sulkemaan, omistajanvaihdoksen tai konkurssiuhan alaisiksi ovat joutuneet mm. Hotel Byblos, Hotel Guadalpin sekä Hotel Torrequebrada.





Tämän e-kirjan (






"

