Kaupunkien väliä liikennöivän luotijunan nopeus nostetaan kolmestasadasta kilometrista tunnissa 350/km tunnissa.
Espanjan valtiollinen junayhtiö RENFE on ilmoittanut nostavansa Barcelonasta pääkaupunkiin liikennöivän luotijunan nopeuden 350/km tunnissa vielä tämän vuoden aikana.
Junaradan ylläpidosta vastaava ADIF-yhtiö suorittaa parhaillaan kunnostustöitä rataosuuksilla joilla nopuksia tullaan kasvattamaan. Madridin ja Barcelonan välinen junayhteys on kasvattanut matkustajamääriään vuosi vuodelta. Viime vuonna linjaa käytti 2,6 miljoonaa matkustajaa, 28 % enemmän kuin vuonna 2008.
RENFE-yhtiön presidentti Teofilo Serrano sanoi, ettei heillä ole huolta vapautuvista markkinoista. Hän viittasi tulevaan Euroopan junaliikenteen vapautumiseen, jossa nähdään myös kilpailevia junayhtiöitä. FENFE joutuu luopumaan valtion avustuksistaan mutta saa silti julkista rahoitusta linjoille, jotka ovat julkisen liikenteen kannalta välttämättömiä.





Tämän e-kirjan (






"

