Espanjalainen laulajatar ja diiva Isabel Pantoja on tuomarin mukaan sotkeentunut Marbellan rahapesuvyyhteen.
Tuomioistuin on todennut, että laulajan esiintymisistä saamat tulot eivät vastaa hänen taloudellista tilannettaan. Pantojalla oli myös suhde henkilöön, joka on ollut mukana laittomissa toimissa. Tuomioistuin viittaa Pantojan ex-sulhaseen, Marbellan entiseen Pormestariin, Julian Muñoziin.
Osa tutkimuksista liittyy Pantojan omistamaan huoneistoon Guadalpin hotellissa. Asunnon kaupassa myyjä osapuolena vuonna 2003 oli Aifos-rakennusyhtiö. Kauppasummaa ei kuitenkaan löytynyt yhtiö kirjanpidosta ennen kuin vuosia myöhemmin, eikä kaupasta suoritettua rahasummaa koskaan löytynyt.
Tuomari huomauttaa myös, että vuonna 2002 Pantoja oli tallettanut pankkitililleen ainoastaan 4816 € mutta suhteen alettua Muñosin kanssa, hän talletti vuonna 2003 tililleen 293.497 €, summan joka on räikeässä ristiriidassa hänen tulojensa kanssa. Tuomari kertoo lisäksi laulajattaren tallettaneen tililleen vuonna 2003 huhtikuun 7. ja 22. päivän välisenä aikana jokaisena päivänä 3000 euron rahasumman.





Tämän e-kirjan (






"

