Espanjassa on helppoa aloittaa toiminta yksityisenä elinkeinonharjoittajana tai ammatinharjoittajana halutessaan. Tosin toimialan valinta näinä tämän hetkisinä talouden aikoina voi olla hieman vaikeampaa. Ainakin aurinkorannikolla on jo joukko hyvin toimivia yrittäjiä monella eri toimialalla, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö mukaan aina mahtuisi lisää ja kilpailuhan vain piristää toimintoja usein.
Kuinka pääsen alkuun?
Aloituspääomaa ei ole määritelty erikseen eikä sitä myöskään edellytetä. Tämä yritysmuoto on suomalaisittain toiminimen ja kommandiittiyhtiön välimaastosta. Vaatimuksina on 18 vuoden ikä ja se, ettei ole holhouksen alaisuudessa oleva henkilö. Apteekkareiden, asianajajien, arkkitehtien, lääkäreiden sekä hoitajien on osoitettava, että heidän koulutuksensa ja työkokemus ovat espanjan lakien mukaista. Erillisiä työlupia ei tarvita, koska espanja on suomen tavoin EU:n täysjäsenmaa. Tässä yritysmuodossa ollaan myös taloudellisesti täydessä vastuussa koko omaisuudella rahallisesti sekä laillisesti.Mitä papereita tarvitaan?
Ensimmäiseksi kannattaa hakea N.I.E numero sekä residencia todistus, eli oleskelulupa. Lisäksi tässä esimerkkejä mahdollisesti muista tarvittavista luvista. "Licencia de Obras" on kunnalta anottava rakennuslupa, mikäli toimintaa varten tarvitaan liiketila ja se halutaan remontoida. "Licencia Municipal de Apertura" on kunnalta haettava liiketilan avauslupa. Siitä käytetään yleensä vain nimitystä "apertura". "Declaración de Alta" ja "Declaraicón Censal de Comienzo" ovat ne ilmoitukset, jotka tulee tehdä valtion verotoimistolle liiketoiminnan aloittamisesta. "Alta en el Regimen especial de Autónomos" on ilmoitus sosiaaliturvaviranomaisille (Seguridad Social), ja sillä taataan mahdolliset terveyskeskuspalvelut sekä sairaalahoidot.Millainen on yrittäjän sosiaaliturva?
Sosiaaliturvamaksu peritään espanjassa kerran kuukaudessa ja sen suuruus on pienimmillään n. 207 €. Maksulla ei saa kuitenkaan työttömyysturvaa ja mahdollisen sairausajan korvaus on erittäin pieni. Ammatinharjoittaja on oikeutettu minimieläkkeeseen 65 vuotiaana, kun on maksanut maksuja 15 vuoden ajan, tosin eläke on myös hyvin pieni, n. 600 €/kk. Vapaaehtoisella eläkevakuudella voi eläkettään kuitenkin nostaa haluamalleen tasolle ja mm. pankit keskustelevat mielellään lisää näistä mahdollisuuksista.Kulut työntekijöistä?
Palkatun työntekijän sosiaalimaksu jakautuu kahtia, eli työnantaja maksaa n. 31% ja työntekijä itse n. 6,5%. Laskuperusteena on bruttopalkka. Eri ammattiryhmille on olemassa vahvistetut minimi- ja enimmäismäärät.Verotus?
Espanjassa on IVA maksu, joka on sama kuin suomessa ALV vero. Espanjassa se on kuitenkin suomea matalampi. Ilmoitus näistä maksuista tehdään neljä kertaa vuodessa ja lisäksi tehdään kerran vuodessa vuosi-ilmoitus. Ennakkoverot maksetaan neljä kertaa vuodessa ja aina samansuuruisina. Vero lasketaan siten, että arvioidaan vuoden nettotulo ja se jaetaan neljään erään maksettavaksi. Ennakkoon suoritetaan 20% ja kerran vuodessa lasketaan arvioitujen ja todellisten tulosten erotus ja maksetaan sitten lopullinen vero. Kunnalle maksetaan kerran vuodessa elinkeinovero, "Impuesto de Actividades Económicas", joka on onneksi jo poistunut joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta ja tämän maksun suuruuteen vaikuttaa kunnan asukasluku. Valtion verotus toimitetaan yksityishenkilön tuloverolain (IRPF) mukaan, ja verotaulukko on progressiivinen. Nettotulo voidaan laskea usean eri järjestelmän mukaan.
"Estimación objectiva" on harkintaan perustuva järjestelmä, jossa nettoansiot toiminnasta lasketaan valtiovarainministeriön antaman päätöksen mukaisesti. Nettotulo määräytyy toimialan mukaan ja veroon vaikuttaa työntekijöitten lukumäärä, yrityksen koko ja sijainti. Näin verotetaan esimerkiksi kampaamoja, autokorjaamoita ja ravintoloita. Varsinaisia kirjanpitoa ei tarvitse tehdä, kuitit pitää kuitenkin löytyä. "Impuesto Sociedades", eli IS yritysverolaki otetaan käyttöön kun liikevaihto ylittää 450 000 € vuodessa tai jos työntekijöitä on yli ministeriön tälle toimialalle vahvistaman määrän. "Estimación Directa Normal" yritysverolaki otetaan puolestaan käyttöön, kun euroja liikkuu yli 601 000 vuodessa. Tämän järjestelmän yksinkertaistettu malli "Estimacíon Directa Simplificada" voidaan ottaa käyttöön, kun ei sovelleta harkintaverotusta ja liikevaihto jää alle 601 000 €.
Tervetuloa Espanjaan yrittäjäksi! Varsinaiseen yrittämiseen ja näihin kaikkiin koukeroihin suosittelemme vilpittömästi asiointitoimiston palkkaamista, sillä Espanjassa mikään asia ei ole koskaan aivan yksiselitteinen ja käytännöt muuttuvat koko ajan. Monen yrittäjän kannattaa keskittää voimavaransa mieluummin siihen omaan osaamiseensa ja antaa nämä asiat ne paremmin taitavampien käsiin.





Tämän e-kirjan (







"


