Costa del Solin Hipodromolla Mijaksessa järjestetään yölaukkakilpailuita vielä lauantaina 25.07.09 sekä perjantaisin 31.07.09 ja 7.08.09 tänä vuonna. Kilpailut alkavat klo: 22.30, mutta portit alueelle aukenevat jo paria tuntia ennen ensimmäistä starttia.
Espanjassa osataan nauttia tästä lajista täysillä ja tapahtumat ovat niin suosittuja, että paikalle saavutaan pitempienkin matkojen takaa. Tapahtumaan on järjestetty bussikuljetuksia jopa Madridista ja Barcelonasta saakka lajista kiinnostuneille ihmisille.
Lajissa on yhtäläisyyksiä tuttujen kotimaisten ravikilpailujen kanssa, mutta tapahtumana se on täysin toisenlainen. Tunnelma alueelle saapuessa on lähinnä kylämäinen kauniin maiseman ansiosta, sekä lukuisten palveluiden tarjonnan puolesta.
Sisäänpääsy alueelle Mijaksessa maksaa 5 € ja alle 16 vuotiaat lapset pääsevät ilmaiseksi sisään. Jos olet kiinnostunut pelaamisesta, kannattaa ostaa myös varsinainen ohjelmavihko, sillä se on alan asiantuntijoiden ”raamattu” aivan samoin kun kotimaisissa raveissa. Ohjelmavihkosta selviää kaikki mahdollinen, mitä pelaamista varten tarvitsee tietää. Ohjelma maksaa 3.20 € ja itse veikkaaminen ja pelaaminen ovat hyvin samankaltaista, kun Suomen raveissa. Voit veikata monella eri tavalla voittajaa, kaksaria, triplaa jne. Onnella ja taidolla voit voittaa vaikkapa kuudella eurolla 820 €, kuten eräälle testiryhmämme jäsenelle kävi.
Alueella järjestetään monenlaista toimintaa varsinaisten kilpailuiden välillä ja tarjolla on elämyksiä sekä kokemuksia. Useimmiten joka kerta ohjelma on erilaista, eikä aina samoja esiintyjiä. Tarjolla on flamenco-esityksiä, voimisteluryhmiä, autoesittelyitä ja milloin mitäkin, upeita esityksiä kuitenkin kaikki ja kokemisen arvoisia ilman muuta.
Alueelta löytyy myös useita eritasoisia ravintoloita, alkaen pelkistä juomapisteistä hampurilais- ja pizzapaikkojen kautta aina gourmet-ravintoloihin saakka. Nälkään ja janoon ei tarvitse näissä tapahtumissa todellakaan kenenkään tuupertua.
Kilpailut ovat koko perheen tapahtumia, joihin voit toki osallistua myös yksin, kaksin tahi ystäväporukalla. Pukeutuminen on hyvin vapaamuotoista, tosin joillakin briteillä saattaa nähdä hyvinkin erikoisia luomuksia päällä heidän maansa laukkakulttuurin mukaisesti. Tunnelmaltaan tapahtuma on hyvin rento, jossa ihmiset nauttivat elämästä, lämpimästä illasta, kilpailun jännityksestä ja jopa tanssivat musiikin tahtiin aivan vapaasti ja estoitta ympäri aluetta - jopa itsekseen.
Laukkakisoissa on myös suomalaisia mukana kilpailutoiminnassa. Alueella häärää entinen ammattilaisratsastaja Kristiina Kiiveri, joka toimii nykyisin ”ahtaajana”, eli on laittamassa hevosia lähtöpilttuisiin, sekä avustamassa voittajahevosen kulkueessa matkalla radalta palkintopallille. 
Kristiina on toiminut mukana laukkakilpailutoiminnassa jo 9 vuotta Espanjassa, mutta perheen perustamisen myötä hän lopetti ammattijockeynä toimimisen – toistaiseksi. Nuori rouva miettii nyt lapsen kasvaessa sitä, jatkaisiko hän uraa vielä ammattiratsastajana uudelleen.
Ammattilaisten sarjassa kilpailee myös suomalainen Marika Salokanto. Ammattilaisten sarjoissa kilpaillaan muuten aina omilla nimillä, mutta amatöörilähdöissä mainitaan myös erikseen señora tai señor ratsastajan nimen lisäksi.
Laji on hyvin kurinalainen ja säännöt tiukat. Ennakkosuosikkeina lähteville hevosille määrätään tasoitus kiloina, joka lisätään rasituksena kilpailuun. Käytännössä asia etenee siten, että hevonen ilmoitetaan kilpailuun maanantaina, kisatoimisto ilmoittaa lisäpainojen määrän keskiviikkona ja sen jälkeen hevosen omistaja lähtee etsimään sopivan jockeyn, sillä paino määräytyy kilpailussa punnituksen mukaan, jossa jockey punnitaan kaikkine varusteineen. Jockey punnitaan ennen kisaa ja kisan jälkeen, eikä heittoa painossa saa olla kun korkeintaan puoli kiloa.
Palkintosummat lajissa vaihtelevat 2500 – 60 000 €:n välillä Mijaksessa ja ratsastaja sekä valmentaja saavat voittosummasta 10%, tosin hevosen omistaja vastaa kaikista muista kuluista, sekä kilpailun ilmoittautumismaksuista.
Lisää tietoja täältä.
Kilpailuita järjestetään ympäri Espanjaa ja kokemuksia muualtakin olisi mukavaa kuulla. Jos olet käynyt ko. tapahtumissa, jaa kokemuksesi rohkeasti kanssamme keskustelufoorumin puolella.





Tämän e-kirjan (








"


