Maailma muuttuu, mutta Espanjan pääsiäisperinteet eivät. Semana Santaa on juhlittu maassa lähes muuttumattomin juhlamenoin jo vuosisatojen ajan.
Etenkin eteläisessä Espanjassa pääsiäinen on suuri kansanjuhla ja tärkeä osa sitä ovat komeat kulkueet (procesiones), joissa käydään läpi piinaviikon tapahtumat. Kulkueita on jokaisella paikkakunnalla, mutta suurimmat ja komeimmat löytyvät Sevillasta ja Málagasta – toisaalta pienten paikkakuntien kaduilla on ihan oma tunnelmansa.
Espanjan pääsiäisviikko tunnetaan nimellä Semana Santa eli ”pyhä viikko”, samoin kuin englanninkielisissä maissa (Holy week). Semana Santan juhlinnalla on itse asiassa pakanatausta ja menot ovat nykyäänkin sekoitus epäkristillisiä kevään juhlien sekä katolisten pääsiäismenoja. Kriitikot painottavat usein juhlien pakanallisuutta ja vastustavat muun muassa kulkueiden järjestämistä. Toisin kuin monet kuvittelevat, katolinen kirkko ei suoranaisesti osallistu kulkueisiin, vaan päinvastoin on aikoinaan kovastikin vastustanut niitä järjestäneiden veljeskuntien toimintaa. Tänä päivänä kirkko on jo myötämielisempi, mutta vanhoillisten mielestä murheellisia tapahtumia ei pitäisi liiaksi juhlistaa.
Pääsiäiskulkueiden järjestäminen on siis espanjalaisten veljeskuntien (hermandades tai cofradías) heiniä. Veljeskunnat ovat taloudellisesti itsenäisiä; ne eivät saa julkisia tukirahoja. Jäsenistä veljeskunnilla ei ole pulaa, sillä usein kaikki ovat jo pienestä saakka mukana oman asuinalueensa veljeskunnan toiminnassa. Kulkueen jäsenten puvut ja niiden värit vaihtelevat nimenomaan veljeskunnittain. Aluksi veljeskuntalaiset pääsevät huppupäisiksi nasaretilaisiksi (nazarenos). Paras saavutus on päästä raskaaseen urakkaan jopa tonnien painoisen barokkimaisen tronon kantajaksi. Tarjokkaita hikiseen urakkaan on paljon ja jotkut jopa maksavat mukaan päästäkseen. Osa tekee raskaan matkan avojaloin. Erään malagalaisen veljeskunnan kulkueessa nähdään useana vuonna Antonio Banderas kantamassa syntymäkaupungin asuinalueensa tronoa.
Pääsiäiskulkueet ja valtavien tronojen ”kävelyttäminen” ovat tapahtumien kohokohta, johon valmistaudutaan koko vuoden ajan. Jos kulkueet peruuntuvat esimerkiksi sään takia, koko vuoden valmistelut menevät hukkaan ja täytyy odottaa seuraavaan vuoteen. Mikäli matkaan päästään, kulkueilla on minuuttiaikataulut, joita noudatetaan tarkkaan. Tronojen tekijät ovat Espanjassa oma ammattikuntansa. He huolehtivat niiden puu- ja metalliosista ja koristelevat niitä aina vähän lisää.
Kulkueiden seuraaminen on kärsimättömälle pitkäpiimäistä puuhaa. Kulkueet etenevät hitaasti, lyhyet matkat kestävät tunteja ja lepotaukoja on usein, ja lisäksi kaikkien veljeskuntien soittama musiikki noudattelee hyvin pitkälti samoja linjoja. Ei kannata pyrkiä katsomaan kaikkia kulkueita tai seuraamaan niitä mukana kävellen, vaan jäädä paikoilleen ja nauttia siitä, mitä näkee. Hyvä idea on myös mennä seuraamaan jonkun veljeskunnan temppelin luo heidän lähtöpuuhiaan.
Kulkueissa käydään läpi Jeesuksen kärsimyshistoria aina ylösnousemukseen saakka. Monilla paikoilla ensimmäisiä tapahtumia vietetään jo pääsiäisviikkoa edeltävänä
perjantaina (Viernes de Dolores). Joillain paikkakunnilla esitetään viikon tapahtumat kyläläisten voimin näytelmänä (Pasión). Tunnetut kärsimysnäytelmät esitetään vuosittain muun muassa Zamorassa ja Sevillassa. Alkuviikosta meno on vielä iloisempaa; palmusunnuntaina (Domingo de Ramos) Jeesus ratsastaa useilla paikkakunnilla aasin selässä kylään ja väki ottaa vieraan palmunlehtien kera iloiten vastaan. Loppuviikosta tapahtumat saavat synkemmän sävyn. Tärkeimmät päivät ovat pääsiäisviikon torstaista (Jueves Santo) pääsiäissunnuntaihin (Domingo de Resurrección). Málagassa kiirastorstaiyönä nähdään legioonan kulkue, joka vetää kaupungin keskustaan yli miljoona ihmistä. Málagan kulkueiden perinteet ulottuvat ensimmäiselle vuosituhannelle saakka. Arabivallan aikaan niitä ei tietysti järjestetty, mutta siitä lähtien kun siirryttiin takaisin katolisen vallan alle, niitä on juhlittu nykyisessä muodossaan, 1450-luvulta lähtien. Andalusian suurimpien kaupunkien pääsiäistapahtumista on koottuu hyvä informaatiopaketti verkkosivuille www.guiasemanasanta.com. Sieltä voi tarkistaa esimerkiksi veljeskuntien kulkueiden aikataulut ja reitit kaupungeittain.
Joidenkin espanjalaiskaupunkien Semana Santat on luokiteltu kansainvälisesti kiinnostavaksi turistitapahtumaksi. Nämä kaupungit ovat Cartagena, Cuenca, Hellín, León, Lorca, Málaga, Córdoba, Medina de Rioseco, Salamanca, Sevilla, Valladolid, Zamora sekä Elche.
Perinteisesti Espanjassa armahdetaan yleensä kiirastorstain vastaisena yönä muutamia vankeja. Vapauttamista anovat maakuntaoikeudelta siihen oikeutetut veljeskunnat. Vuonna 2010 vapautetaan eräs vanki myös suomalaisresidenttien suosimassa Fuengirolan kaupungissa. Mies päästetään vapaalle pitkänäperjantaina Hermandad del Cristo Yacenten veljeskunnan kulkueen ohittaessa Fuengirolan kaupungintalon. Luvassa on tänä vuonna siis erityislaatuinen tapahtuma.
Monet katoliset paastoavat pääsiäisen aikaan välttäen tai vähentäen ainakin punaisen lihan syöntiä. Pohjois-Espanjassa tyypillinen pääsiäisruoka on valkosipulikeitto leivän ja paprikan kera. Koko maassa syödään Semana Santan aikaan paljon kalaa, ja erityisesti turskaa. Lyhyesti sanottuna leipää ja kalaa siis.






Tämän e-kirjan (









