Andalusian päivää vietetään helmikuun 28. päivä, tänä vuonna juhlitaan 30-vuotista maakunnan autonomista itsehallintoa, joka astui voimaan 28. helmikuuta vuonna1980.
Andalusian päivänä monissa kaupungeissa talojen parvekkeet koristellaan Andalusian lipuin ja koristellaan kaupunkia maakunnan vihreänvalkoisin värein.
Osassa maakunnan kaupungeista, erityisesti Malagan provinssissa, koulut ovat suljettuja ”Semana Cultural” - kulttuuriviikon ajaksi, jota kutsutaan myös ”semana blancaksi” – valkoiseksi viikoksi.
Tänä vuonna Andalusian päivä osui viikonlopulle sunnuntaihin jolloin se espanjalaisen tavan mukaan siirtyy seuraavalle maanantaille.
Tämänvuotisessa Sevillan Maestranza teatterissa pidetyssä juhlatilaisuudessa Junta de Andalusian Presidentti José Antonio Griñan lupasi maakunnan keskittyvän erityisesti työllisyyden parantamiseen alueellaan. Hän sanoi, että kun lamasta lopulta selvitään, ei mikään palaa ennalleen vaan Andalusian talous täytyy perustaa kestävämmälle pohjalle.
Juhlassa palkittiin ansioituneita maakuntalaisia. Arvomerkin saivat mm. Malagalainen laulajatar Pasión Vega sekä Jaénista kotoisin oleva flamencolaulaja José Merce, sekä joukko talouden, filosofian, biologian ja taiteiden edustajia.






Tämän e-kirjan (









