Ihmiset rannoilla eivät tahdo muistaa merenkäynnistä muistuttavien lippujen merkitystä. Tänään Torreblancan rannalla nähtiin komeita tyrskyjä, mutta rantavahdeilla oli täysi työllisyys auttaa ihmisiä, jotka eivät halunneet noudattaa varoituksia.

On hyvä muistaa, että kaunis Välimeri on voimakas vastustaja ja jos et ole todella taitava uimataidoiltasi - usko suosiolla lippujen sanomaan.
Punainen lippu tarkoittaa sitä, että veteen ei ole syytä mennä. Keltainen lippu kertoo sen olevan turvallista omalla vastuulla, vihreä lippu suosittaa menemään veteen ja vain nauttimaan merestä.
Punaisten lippujen heiluessa rannoilla on syytä olla varuillaan myös rantaviivan tuntumassa aurinkoa palvoessa. Aallot nousevat yllättävän ylös nousuveden saapuessa ja saatat saada nopean ja vilvoittavan herätyksen.
Tänään iltapäivällä viiden aikaan rantavahdilta kysyttäessä saimme vastaukseksi 20 veden varasta autettua rannalle pelkästään tänään hänen toimestaan. Luku on iso ja rantavahti epäili huomenna sen vielä ylittyvän, sillä aallokko pysyy silloinkin vähintään samanlaisena.
Naiset ja lapset osaavat kuulemma käyttäytyä huomattavasti paremmin rannalla kuin miehet ja varsinkin nuorilla miehillä näyttöhalut ylittävät usein kyvyt. Ei ole todellakaan leikin asia pelleillä meren kanssa punaisten lippujen liehuessa, muistuttaa rantavahti.
Lisää kuvia keskustelufoorumilla
Kuvat: Sikke Uusitalo




"