Espanja-info.net

Nimipäivää viettää: Eero, Erkki
  •   


  • Rekisteröidy
    *
    *
    *
    *
    *
    *  
    Fields marked with an asterisk (*) are required.

 

Frigiliana

Sähköposti Tulosta PDF

FrigilianaOlemme kaikki usein kuulleet sanonnan, ”jos olet nähnyt yhden pienen espanjalaisen kylän, olet nähnyt ne kaikki”.

 

Eroja kuitenkin löytyy ja tämä on yksi niistä kauneimmista kylistä Espanjassa. Tätä aluetta kutsutaan joissakin piireissä Tropic del Costaksi, ilmastonsa ja hedelmällisyytensä puolesta, mutta taas toisissa katukielissä se lukeutuu edelleen myös Costa del Solin laajaan tarjontaan.
Pitkänomaisena vuoren rinteeseen muodostunut Frigiliana, Costa del Solin (Tropic del Solin) kaunein kylä - jopa kahdesti siitä palkittu Espanjan valtion kyläpalkinnolla, sijaitsee 6 km Nerjan pohjoispuolella, 350 metriä korkealla itäisessä Andalusiassa.

Asukasluku: n.2800
Pinta-ala: n.40 Km2

Espanjan valtion kyläpalkinto myönnettiin ensimmäisen kerran v 1982 Frigilianalle.Frigiliana Maurien aikaista rakennuskulttuuria on siellä vaalittu ja säilytetty lähes alkuperäisenä. Kylä ansaitsee myös erityismaininnan siisteydestään. Rakennuslait pitävät myös huolta siitä, että kylän ylin huippu säilyttää kasvonsa tiukasti alkuperäisen oloisena. Kylä on hyvin vuoristoinen maastoltaan ja vaatii aikaa sekä halua tutustua siihen kunnolla. Liikuntarajoitteisten henkilöiden voi olla vaikeaa tutustua siihen tarkemmin vaivattomasti – valitettavasti.

Hieman historiaa

FrigilianaVaikka arabien valtakausi v.1492 Espanjassa päättyikin, jäivät maurit Frigilianaan useiksi vuosikymmeniksi. Heidät karkotettiin lopullisesti kylästä v. 1569. Frigilianaa mainostetaan kolmen kulttuurin: arabien, juutalaisten ja kristittyjen rauhallisen rinnakkaiselon kylänä.

 

Nykyisin Frigiliana

Kylässä toimii nykyisinkin vielä kolmen kulttuurin keskus.Frigiliana Hän, joka mielii tutustua tähän viehättävään, pittoreskiin kylämiljööseen, saa varautua jättämään kulkuneuvonsa kylän alapuolisen kadun varteen tai pysäköintitaloon ja jalkautumaan. Kylän sinne tänne poukkoilevien kujien varrelta löytyy yksilöllisiä käsityö- ym. puoteja sekä pieniä ravintoloita.

 

FrigilianaJotkut kujat ovat jyrkkiä, mutta huipulle kiipeilyn vaiva palkitaan mahtavilla näköaloilla rannikolle ja ympäröivään vuoristoon.

Ylimmällä paikalla on myös keskiaikaisen linnan (Castillo de Lizar) rauniot.


1500- luvulta peräisin oleva, Frigilianan kreivin Manrique de Laran, palatsi toimii nykyään ruokosiirappitehtaana, joka on lajissaan ainoa Euroopassa. Näkemisen arvoinen on myös kylän vuonna 1676 valmistunut kolmilaivainen San Antonio- kirkko.


Jos haluaa kokea kylämiljöön lisäksi luonnon tarjoamia elämyksiä, nähdä vaikuttavia ja kuvauksellisia maisemia sekä toisenlaisen näkökulman kylään, kannattaa patikoida Rio Higueronin jylhään rotkoon kylän reunalla. Sieltä lähtevät myös patikkareitit Nerjaan ja Maroon. Suosittelemisen arvoinen kokemus ja kohde – mielestämme.

 

 Frigiliana
 

sivun alkuun

Powered by Spearhead Softwares Joomla Facebook Like Button
Olet täällä: Etusivu Tietopankki Matkakertomuksia Frigiliana

Uusimmat uutiset Espanjasta

Uusimmat artikkelit tietopankissa