Espanja-info.net

Nimipäivää viettää: Eero, Erkki
  •   


  • Rekisteröidy
    *
    *
    *
    *
    *
    *  
    Fields marked with an asterisk (*) are required.

 

Peuramaan naisten golfklubimatka Espanjaan

Sähköposti Tulosta PDF

Naiset golfaamassa EspanjassaJossain vaiheessa viime kesänä golf-klubimme terassilla heräsi keskustelu klubimatkasta jonnekin lämpimään paikkaan marraskuussa. Kesän mittaan sitten kyselyjä tuli säännöllisin väliajoin, joten tuumasta toimeen.

 

Aluksi mietimme ryhmän kokoa. Pohdinnan tuloksena päädyimme lukuun 10 -12 henkeä. Eipä muuta kuin ilmoitus seinälle sekä nettiin ja odottelemaan yhteydenottoja. Kyselyjä tuli jonkin verran ja tein alustavan varauksen Aurinkomatkoilta Espanjaan.

 

Tuire Tikka Aurinkomatkoilta palveli meitä ystävällisesti ja joustavasti ja mitä suurimmalla kärsivällisyydellä. Nimilista kun vaihteli vielä varausmaksujen jälkeenkin ja lopulta matkaan lähti kahdeksan ladyä. Varasimme hotelliksi Benalmadenassa olevan Sunset Beach Clubin aamiaisineen. Hotelli oli kaikin puolin hyvä ja aamiainen oli runsas sekä monipuolinen. Tosin joka päivä sitä yhtä ja samaa, joten loppuviikosta kaipasimme jo vaihtelua.

Aikaisempien kokemusten perusteella varasimme autot ja greenfeet Par1 golfista. Seppo ja Kirsi hoitivat hommansa ammattitaidolla ja espanjalaisella huolettomuudella. Heidän suosituksestaan otimme autoiksi kaksi Citroen Berlingoa. Autot olivat sen verran isoja, että bagimme mahtuivat sinne sen suuremmin tunkematta. Kotoa mukaan ottamani “Tomppa”- navigaattori oli ehdoton apu kenttien löytämisessä. Tosin se sekoili Mijaksen vuorilla ja ajettaessa Mirafloresin golfkentälle - lienevät päivitykset vanhoja.

Auton vuokrauksessa meiltä perittiin täysi tankki dieseliä 88 € hintaan ja siitä jäi noin puolet käyttämättä. Välimatkat ovat lyhyitä ja polttoainetta kuluu vähän - rahastustako?

Ensimmäinen päivä

Koska lentomme tuli puolen yön aikoihin ja halusimme pelaamaan heti eikä vasta huomenna, valitsimme ensimmäiseksi kentäksi Paradorin. Kenttä on n. 10 km päässä hotellistamme. Tasaisuutensa vuoksi ajattelin sen sopivan hyvin matkan jälkeiseen päivään. Startteri ei vain pitänyt kiinni lähtöajoistamme. Kuvitteli kahden naisporukan pelaavan niin hitaasti, että koko kenttä on tukossa. Huomautuksen jälkeen pääsimme pelaamaan noin puoli tuntia myöhässä. Pelimuotona puttiscini 10 centin panoksilla. Koko kierros kesti n. 4,5 tuntia. Pelin jälkeen menimmekin sitten suoraan syömään ja nukkumaan.

Toinen päivä

Aamiaisen jälkeen suuntasimme kohti Lauron kenttää. Pelasimme ns. vanhan kentän. Pelimuotona pink-lady, tässä pelissä on yksi pinkki pallo, joka kiertää pelaajalta toiselle ryhmässä. Jos pallo katoaa, pinkillä pelaajan pisteet lasketaan kaksinkertaisena. Kilpakumppanimme pelasi riskipeliä ja löi pinkin veteen yhdeksännellä väylällä - joten voitto oli meidän ryhmän.

19. reiällä otimme pikku oluet ja lounasta. Salaattiannokset olivat runsaat, eikä cambas pil-pilkään pahaa ollut. Lounaan jälkeen heti hotelille ja suihkuun, sitten syömään ja hotellin iltarientoihin.

Kolmas päivä Malagassa

Vapaapäivän pelistä, jonka vietimme Malagassa. Kävelimme kauniissa vanhassa kaupungissa. Katselimme roomalaisia raunioita, kauniita kirkkoja ja shoppailimme. Pakolliset tapakset Malagan vanhimmassa tapas baarissa on ihan pakko syödä aina ja hyvältä simpukat ja katkaravut maistuivat tälläkin kertaa.

Ajoimme lopuksi taksilla hotelliin. Taksi maksoi 25 €, eli 6,25 € per henkilö ja oli tosi mukavaa väsyneille jaloillemme. Illalla kävelimme vielä Benalmadena Puertoa kohti illalliselle kalaravintolaan.

Neljäs päivä pelaten

Neljännen päivän peli oli varattu Guadalhorseen. Onneksi lähdimme ajamaan ajoissa, sillä sinne on aina vaikea löytää. Mukanamme oli Tomppa ja kirjalliset ohjeet, sekä suomeksi että englanniksi ja silti ajoimme harhaan.

Kenttä oli hyvässä kunnossa, kuten kaikki kentät. Kenttä on vain lentokoneiden laskeutumisreitillä ja tuntui kuin koneet tulisivat päälle ja melu oli sen mukainen. Viimeisen ysin aikana niitä laskeutui lukemattomia.

Kentän proshopissa oli alennusmyynti ja ladyt tekivät löytöjä. Ravintolasta ei voi juurikaan kertoa, koska saimme vain sipsejä ja oliiveja, sekä tietenkin ne pakolliset pikku oluet.

Viides päivä

Keskiviikkona osallistuimme Par1 golfin viikkokisoihin Mijaksen Los Lagos kentällä. Avauslyöntiemme aikana taivas näytti uhkaavalta ja parin kolmen ensimmäisen väylän aikana jouduimme kaivamaan jopa sadeasut esiin. Päivä kuitenkin selkeni ja saimme pelata loppupelin kuivana. Kenttä on haasteellinen vesiesteineen ja bunkkereineen. Menestystä tosin ei ollut kuin arvonnassa.

Pelin jälkeen saimme erinomaista tomaattikeittoa ja lämpimiä sämpylöitä. Kotimatkalla shoppailimme golf-outletissä Mijaksen tien varressa ja taas tehtiin edullisia löytöjä.

Päivän lopuksi jo rutiininomaisesti heti suihkuun hotellille päästyämme, sitten syömään ja nukkumaan.

Kuudes päivä

Kuudentenä päivänä porukkamme jakaantui kahteen osaan. Neljä lähti pelaamaan Mijakseen Los Olivos kenttää. Kenttä sai ryhmältä arvosanan paras kaikista viikon kentistä. Paljon vettä ja haasteita – mutta kivaa. Tompan avustuksella ryhmä ajoi pelin jälkeen Mijaksen kylään katselemaan maisemia turistialueen ulkopuolella.

Toinen puoli suuntasi Torremolinoksen markkinoille ja Benalmadenan Puerto Marinaan lounaalle ja sieltä kävellen kotiin.

Viimeinen päivä

Koska koneemme lähti vasta illalla puolilta öin, olimme varanneet pelin myös lähtöpäivälle. Pakkasimme tavaramme ja sovimme hotellin kanssa huoneiden luovutuksesta vasta illalla kahdeksalta.

Aamiaisen jälkeen suuntasimme Mirafloresiin. Kenttä on kaikista pelaamistamme kentistä mäkisin ja kysyy kuntoa ilman autoa pelaten. Varsinkin viimeinen nousu klubille otti voimille.

Ravintolassa tilasimme neljä bogadilloa juustolla ja kinkulla. Mukaan tuli yllättäen salaattia ja ranskalaisia ja ne riittivät lounaaksi koko porukalle.

Illalla luovutimme huoneemme ja veimme tavaramme hotellin säilytykseen. Vielä ehdimme illalliselle Bil-Bilin ravintolaan. Ruoka oli hyvää ja ehkä kallein koko matkalla.

Hotellilta lentokentälle menimme matkatoimiston bussilla, sillä luovutimme auton jo pelin jälkeen.

Mitä jäi mieleen

  • Ilmat suosi matkaamme. Aurinkorannikolla on ollut koko syksyn vaihtelevaa ja sateista. Onneksemme ei meidän viikollamme.
  • Lähtöaikamme oli varattu kello 10 -11 väliin, mikä oli sopiva aika, ehti syömään aamiaisen ja ajamaan hermostumatta kentille.
  • Kaikki kentät olivat hyvässä kunnossa. Ilmeisesti Espanjassa on satanut riittävästi.
  • Kenttien valinta oli onnistunut; kaikki profiililtaan erilaisia ja osa helpohkoja, osassa haasteita.
  • Pelaajia kaikilla kentillä jonkun verran, mutta ei ruuhkaksi asti. Palvelu kentillä ystävällistä, ainoa miinus Paradorille asenteellisuudesta naispelaajia kohtaan.
  • Yölento antoi meille yhden päivän lisää, mutta oli väsyttävä.
  • Matkan hinnaksi tuli 1.015 € sisältäen lennot, bagin kuljetuksen, hotellin, aamiaisen, auton polttoaineineen ja viiden päivän greenfeet.

 

 

 

 

 

Peuramaan naisten golfklubimatka Espanjaan
 

sivun alkuun

Powered by Spearhead Softwares Joomla Facebook Like Button
Olet täällä: Etusivu Tietopankki Matkakertomuksia Peuramaan naisten golfklubimatka Espanjaan

Uusimmat uutiset Espanjasta

Uusimmat artikkelit tietopankissa