Kapteeni Blues toivottaa kaikki nojatuolimatkalaiset tervetulleiksi matkalle Nizza - Perth. Kapteeni Tokela pyysi kertomaan miten lennellään merten yli. Kun pomo pyytää, niin silloin kerrotaan. Otetaan tässä nyt esimerkiksi tulomme Nizzasta Australian Perthiin.Tämä liittyy Espanjaan siten, että sieltä minä aluksi työmatkani aloitin tälläkin kertaa hakemaan koneemme.
Nizzaan hurautimme Lontoosta pariksi päiväksi ja kuten tavallista, aikaamme kulutimme paikallisten ravintoloiden herkkuihin tutustuen. Sain jopa houkuteltua Philippen kanssamme kalaravintolaan! Saavutus sinänsä, vaikka herra on hollantilaisista vanhemmista - ei suostu sovinnolla syömään kalaa. Nytkin maistoi yhden osterin ja se oli kuulemma aivan riittävän täyttävä. No - tekivät hänelle jonkun pienen pihvin...
Minä ahdoin ystäväni Hartwigin kera ostereita sun muita herkkuja mahani täyteen - tietty koska Hartwig parempiosaisena maksoi... Hauskana puheenaiheenamme oli kuinka olimme tavanneet ensi kerran. Se tapahtui Nigeriassa, jossa Hartwig oli ollut lentokoneen myyntimatkalla. Hän oli katsellut suu auki, kun olin vääntänyt Falcon suihkarilla hiukka tiukempaa lähestymistä Lagosiin....Siitä on nyt 28 vuotta ja 35 kiloa aikaa.
Sitten koitti seuraava ilta. Lähtömme oli sovittu klo 22.00. Yölennolla matkustajamme voivat nukkua ja tuloajaksemme olimme arvioineet klo 10.00 seuraavana aamuna Maleen Malediiveille. Odotellessa napsin muutaman kuvan Nizzan kentän takaisista merialpeista joilla oli edelleen lumipeite. Seuraavaksi saapuikin jo yo ja matkustajat.
Raskaan koneen lentoonlähtö on aina hieno kokemus ohjaajalle. Ratavalot vilistävät aika vilkkaasti, kunnes saavutamme lentoonlähtönopeutemme - joka oli lähelle 300 km/h. Seuraavaksi reipas kaarto etelään ja nokka ylpeästi pystyssä öiselle taivaalle! Matkalennon aloitimme 39.000 jalkaa korkealla, josta sitten tullessamme Libanonin ilmatilaan olimme jo nousseet lentopinnalle 410 - eli 41.000 jalkaa korkealle.
Allemme jäivät muutamat valot Syyriassa, Saudi-Arabiassa ja sitten olimmekin jo Arabiemiraattien ilmatilassa taas nousussa, nyt pinnalle 450. Näillä korkeuksilla ei sitten enää paljon muuta liikennettä olekaan, sillä matkustajakoneet ovat normaalisti noin 3 kilometriä alapuolellamme. Päästyämme Intian valtameren päälle aurinkokin herasi ja alkoi paistaa väsyneisiin silmiimme. Aina yhtä upeita ovat nuo auringon nousut noissa korkeuksissa. Värit jotka näemme, ovat aivan jotain muuta kuin maan pinnalla.
Edessämme alapuolellamme meni italialainen charterkone samaan määränpäähän. Upea tunne hiljalleen jättää heidät taaksemme ennen kuin aloimme laskeutumisemme Maleen.
Upeita atolleja alkoi näkyä kertoen, että kohta olemmekin perillä. Maleen laskimme aikataulussa - tai no ei ihan. Olimme 1 minuutin arvioitua saapumisaikaamme edellä! Polttoainetta oli kyllä palanut paljon mutta silti jäljellä lentoo Gan nimiselle saarelle asti ja vaadittavat reservit päälle.
Kolme päivää lekottelua ja herkuttelua tutussa hotellissa tonnikala currylla ja olimme taas valmiit aamuiseen lentoonlähtöön. Nyt määränpäämme oli Australian länsirannikko ja siellä Perth. Laskettu lentoaikamme oli ainoastaan 6h 54 minuuttia. Odotettavissa oli kovat myötätuulet lennon loppuosalle, siksi normaalia lyhyempi lentoaika. Matkana tämä lyhyt lento on hiukan pitempi kuin Helsinki Malaga edestakaisin!
Ensimmäiset 3 tuntia olimme kyllä varmoja, etteivät laskelmat voi pitää paikkaansa. Ohittaessamme Cocos Islandin saaren 600 kilometriä länteen, alkumatkan heikko vastatuuli kuitenkin kääntyi ja kohtapuoliin olimmekin myötätuulessa. Tuuli paransi nopeuttaan tasaisesti, kunnes luvattu noin 200 km tunnissa myötätuulta auttoi matkaamme kohti Perthia. Upeaa auringonlaskua katsellen aloitimme lähestymisemme ja ollessamme loppulähestymisessä pilkkopimeä yökin oli saapunut - pimeä ei kuitenkaan haitannut. Philippe lensi kuin nuori jumala ja laski kovasti keventyneen koneemme kuin höyhenen Perthin pääkiitoradalle. Tällä kertaa olimme minuutilleen aikataulussamme!
Eli siinä se, helppoa ja vaivatonta matkustaa kun on oikeat välineet - jopa valtamerten ylitse maapallon toiselle puolelle. Nyt sitten odottelemme, onko paluumatkamme samaa reittiä vai Uuden Seelannin jälkeen Honolulun ja Los Angelesin kautta takaisin kotiin. Hienon laskeutumisen kunniaksi päätin palkita Philippen ja illastimme Italialaisen jo tutuksi tulleen ravintola Casa Mian hyvässä huomassa, jonka omistajat ovat myös hyviä ystäviämme.
En malta olla lisäämättä muutamaa kuvaa paikallisen tuttavamme James-pojan sovitusta vierailusta hallissamme. Enpä ole hetkeen nähnyt nuoren kaverin silmien loistavan kuten hänellä. Kuvia myöhemmin katsellessani tajusin, mitä tuttua niissä oli. Noin minunkin silmäni olivat taatusti loistaneet kun ensi kertaa paasin tutustumaan lentokoneeseen. Siitä jäi minulle sellainen polte, ettei ole vieläkään loppunut! Veikkaanpa, että paljon täytyy tapahtua pikku Jamesin elämässäkin ennen kuin bussikuskiksi suostuu...
"
