Talousviikon aiheina mm. Espanjan tuki talousvaikeuksista kärsivälle Kreikalle, Telefonican maksulliset palvelunumerot, Iberian fuusio ja päivittäistavarakaupan keskittyminen.
Espanja tukee Kreikkaa
Euroopan päättäjät kokoontuivat tänään päättämään Kreikalle ehdotetusta taloudellisesta pelastuspaketista. Moni yhteisön maista oli epäilevällä kannalla, tulisiko Kreikan taloutta varten luoda erityinen tukiohjelma. Saksan Angela Merkel sanoi hyvän Euroopan olevan sellainen, joka ei ole juoksemassa apuun joka tilanteessa. Espanjan pääministeri Zapatero taas oli sitä mieltä, että taloudellisissa vaikeuksissa olevia Euroopan maita tulisi avustaa Euroopan yhteisön yhteisestä sopimuksesta. Espanjan hallitus on luvannut 2,5 miljardin tuen Kreikan avustamiseksi.
Telefonicalle voi soittaa ilmaiseksi
Valtiollinen puhelinyhtiö Telefonica on ilmoittanut lopettavansa palvelunumeroihinsa soittamisesta laskuttamisen. Nykyiset 902 357 numerot vaihdetaan maksuttomaan 900357 00 numeroon 1. huhtikuuta lähtien. Monet kuluttajajärjestöt, mukaanlukien internetin käyttäjien yhdistys ovat valittaneet maksullisten 902 numeroiden käyttämisestä palvelunumeroina.
Iberian fuusio vahvistetaan tänään
Iberian Airlines allekirjoittaa tänään yhdentymissopimuksen englantilaisen British Airwaysin kanssa. Alustavan sopimuksen mukaan enlantilaisyhtiö omistaa 55 % uudesta lentoyhtiöstä ja Iberia 45 %.
Ruokabisnes harvojen käsissä
Espanjalainen päivittäistavarakauppa keskittyy entistä enemmän muutamien suurien elintarvikemyymäläketjujen käsiin. Kuluttajajärjestö OCU:n mukaan seitsemän supermarketketjua hallitsee 70 % kaikesta päivittäistavarakaupasta. Suurimmat yritykset ovat Alcampo, Carrefour, Mercadona, El Corte Ingles, Lidl, Eroski ja Dia.
Espanjalaiselokuva voitti lyhytfilmipalkinnon
Espanjalainen lyhytelokuva voitti ensimmäisen palkinnon BBC:n world news -lyhytelokuva kilpailussa . Frederico Taxeira de Samapoyo ohjaama yhteiskuntakriittinen lyhytelokuva ”pese, huuhtele ja linkoa” esiteltiin yleisölle viime viikonloppuna.
Elokuvan voi katsoa tästä.