Meillä täällä aurinkorannikolla työskentelevillä ihmisillä on Euroopan parhaan ilmaston lisäksi monia työsuhde etuja, kuten esimerkiksi se, että voimme joskus jopa yhdistää työn ja loman. Siten teimme tänään uuden kuvaajamme Siken kanssa. Sikke kertoilee itsestään joskus enemmän tuolla keskustelufoorumin puolella, kunhan ensin rohkaistuu kirjoittamaan sinne.Lähdimme liikkeelle Fuengirolan huvivenesatamasta taxiveneellä nautittuamme ensin aamiaista yhdessä lukuisista sataman kahviloista. Päivä alkoi pienellä sekaannuksella taxiveneen lähtöpaikasta, mutta pienellä kuntoliikunnalla saimme selvitettyä oikean lähtöpaikan ja seikkailu saattoi alkaa. Päivä oli suorastaan upea ja kuin luotu pientä merimatkaa varten ja kyllä nämä espanjan nähtävyydet pitäisi jokaisen kokea aivan itse mereltä päin katsottuna ainakin kerran. Maisemat ovat nimittäin todella kauniit ja palvelut pelaavat joka paikassa oikein oivallisesti!
Taxiveneessä Sikke hauskutti minua oivalla keksinnöllä ottaa makrovalokuva veneen oman valokuvaajan kuvasta, jota emme halunneet ostaa. Tosin myöhemmin illalla maksoimme omista valokuvistamme rannalle hiekkaveistoksen tehneelle kaverille, joten emme tunteneet oloamme kovinkaan rikollisiksi tässä kohtaa.
Benalmadenassa meitä odotti ensimmäinen haastateltavamme ja olipa herra järjestänyt meille mojovan yllätyksen! Pääsimme tutustumaan West Wind Rentals nimisen luxusluokan huoneistohotellin tarjontaan ja samalla saimme täydellisen opastetun satamakierroksen kaupan päälle! Täällä voit törmätä sellaisiin pariskuntiin kuin Melanie Griffith ja Antonio Banderas sekä lukuisiin muihin julkisuuden henkilöihin, mutta meille kelpasi tänään oikein hyvin Ismo Ivakko sekä eräs hurmaava herra, joka saapui vahvistukseksi tiimiin suoraan Brysselin lennonjohtotornista! Tästäkin Sikke saa kertoa enemmän itse jos haluaa.

Itse Benalmadenan satama on hyvin kaunis ja se on rakennettu kokonaan meren päälle. Siellä on peräti 1100 venepaikkaa, joten paikka ei ole aivan pieni! Alueella on myös neljä saareketta, joissa kussakin sijaitsee yksi talo ja niihin kauttakulku onnistuu vain siltoja pitkin - tai veneellä mereltä päin. Näihinkin saimme tutustua tänään, mutta se on jo kokonaan toinen tarina. Satamastakin kerron joskus enemmän, mutta nyt totean vain, ettei sitä ole turhaan valittu jopa kaksi kertaa maailman kauneimmaksi satamaksi.

Iso kiitos Ismolle mahtavasti hoidetusta kierroksesta ja me tytöt todella viihdyimme. Seuraavaksi suuntasimme suomalaisen Pilsun omistamaa texmex henkistä ruokaravintolaa kohti, sillä nälkä oli jo. Ravintola ei kuitenkaan ollut vielä päivällä auki, mutta Pilsu kohteliaana ravintoloitsijana tarjosi meille kuitenkin juotavaa, koska paikalla sattui olemaan. Tosin hän vannotti meitä, että tulemme takaisin vielä syömään hänen kokkauksiaan ennen kuin Sikke lähtee kesäksi suomeen - mennään jos ennätetään.
Nyt oli kuitenkin jo niin nälkä, että suunnistimme seuraavaksi Pilsun suosittelemaan ravintola Metroon syömään pizzaa ja siellä on todella suosittelemisen arvoiset pizzat – me nautiskelimme!

Olivat niin tuhdit ne annokset, että kaikkien meidän teki mieli jaloitella aterian jälkeen, mutta emme halunneet lähteä kiipeämään Benalmadenan mäkeä ylös renfeasemalle, joten valitsimme suunnaksi Torremolinoksen, koska sinne on melkein yhtä pitkä matka, mutta matkan saa kävellä tasaista pitkin nauttien merimaisemasta.
Janohan siellä kävellessä tietysti tuli jossakin vaiheessa ja löysimme aivan ihanan rantakahvilan, jossa poppi pauhasi ja vieraat viihtyivät. Paikka vaikutti aika uudelta ja rannan auringonotto lavitsat näyttivät todella kutsuvilta, sellaisia emme olleet nähneet meistä kukaan täällä ennen. Tutustumme ehkä joskus tarkemmin, mutta tänään testasimme paikan Sangrian. Oli muuten taitava kaveri tämä Brysselin herra kaatamaan sitä laseihin – joten taas me viihdyimme.
Matkamme jatkui sinnikkäästi jalan kohti Torremolinosia ja välillä nautiskelimme jopa vettä toisessa kahvilassa, sillä vettä pitää juoda paljon liikkuessa aurinkorannikolla ja varsinkin kun olimme nautiskelleet sen Sangriaa kannullisen. Kiersimme vielä sen kauniin kauppakujan kautta matkalla Renfeasemalle, sillä Sikke ei ollut nähnyt sitä ennen ja suunnittelimme tekevämme joskus samanlaisen retkipäivän toisinpäin vapaa-ajalla, eli renfellä Torremolinosiin ja sieltä rullaluistimilla Benalmadenaan sillä se paseo on tasaisempi ja houkuttelevampi sille lajille siellä, kuin oma paseomme täällä Fuengirolassa mielestämme. Sellainen päivä se ja tämän tarinan myötä haluamme toivottaa kaikille lukijoillemme mukavaa ja rentoa viikonloppua.
Ps.
Ja toivomme kainosti kaikkia miettimään vielä hetken, ennen kun alatte kadehtia meitä, sillä tässä yhdistetyssä työ- ja retkipäivässä meni yhteensä 11,5 tuntia aikaa ja tarinoiden kirjoittamiset ja kuvien editoimiset vielä siihen päälle.





Tämän e-kirjan (








"


