Espanja-info.net

Nimipäivää viettää: Sini, Sinikka

Kotimaan uutiset (YLE)

  • Vakava liikenneonnettomuus Porissa
    Porissa Vanhallakoivistolla Sampolantiellä on sattunut vakava liikenneonnettomuus aamukahdeksalta. Poliisin mukaan taksin ja linja-auton kolarissa on useita loukkaantuneita. Sampolantie on suljettu onnettomuuden johdosta.
  • Pienten tulojen ja vastuullisen syömisen yhdistäminen on haastavaa
    Yhä useampi syö eettisten ja ekologisten arvojen mukaisesti. Esimerkiksi opiskelijoille pienten tulojen ja haluttujen arvojen yhteensovittaminen voi kuitenkin olla haasteellista. Yliopistoilla ongelmaa ratkotaan muun muassa luomuruokapiireillä.
  • Passikuvakriteerit äärimmäisen tiukkoja
    Passikuvien kriteereihin tuli vuonna 2006 biotunnistepassien myötä huomattavia muutoksia. Nyt kuvissa kiinnitetään huomiota pikkuseikkoihin ja esimerkiksi ns. automaattikopit on suurimmaksi osaksi poistettu käytöstä passikuvien osalta.

Tilastoja sivuista

Jäsenet : 340
Sisältö : 1575
Linkkejä : 6
Artikkeleiden osumat : 433135
TV-kaista - Suomalainen Netti-TV
<<  Syyskuu 2010  >>
 ma  ti  ke  to  pe  la  su 
  
  7  8  9101112
13141516171819
202122232425
272930   

¿Qué es espanja-info.net?

Sähköposti Tulosta PDF

Es una empresa mediática de servicio completo y con financiación publicitaria.

Nuestro producto principal es un portal de Internet con contenido amplio y entretenido, incluyendo artículos sobre España, un foro interactivo muy animado y una variedad de otras actividades diferentes, y en continúo desarrollo.

 

El portal también está a disposición de los anunciantes, ofreciéndoles servicios y productos más innovadores como la multimedia, entre otros. El portal espanja-info.net es ante todo un perfecto ”puente aéreo” entre Finlandia y España, uniendo todas las personas interesadas por temas relacionados a estos dos países.

¿Para quién está destinado?

Nuestro público principal son las personas que viven en Finlandia pero que planean trasladarse a España y, por supuesto, los múltiples turistas que cada año pasan sus vacaciones al sol. Tampoco olvidamos a las personas que por razón u otra les interesa España o que aún sueñan con ella o que ya está allí una parte de su corazón. Las personas que viven en este país naturalmente también forman parte de nuestro grupo de interés.

Es decir, somos una empresa que tiene un portal interactivo de Internet centrado sobre todo en la zona de Fuengirola, con lo cual es normal que ahora en los comienzos, nuestros temas rondan alrededor de Costa del Sol. Pero también sabemos de experiencia que la gente de toda España suele interesarse por los temas a tratar, incluso como participantes activos. Nuestro objetivo ahora es ampliar estos temas y actividades hacia las empresas españolas e internacionales ofreciéndoles una oportunidad única para hacer conocer sus productos y servicios entre el público finlandés.

¿Por qué el espanja-info.net?

Este nuevo medio de comunicación ha sido creado para garantizar servicios y entretenimiento tan necesarios en el mercado actual finlandés aquí en Costa del Sol; Aunque tenemos buenos periódicos y otra prensa escrita, es evidente la falta de servicios por la red. Hemos venido a responder a esta demanda con que estamos cumpliendo lo mejor posible.

Nuestras actividades en continúo desarrollo es una clarísima prueba de una buena colaboración con nuestra clientela que no deja de crecer. Forma un grupo muy amplio de gente contenta que se encuentra día a día en línea de manera tan fácil y agradable. El número cada vez creciente de usuarios de Internet tanto en España como en Finlandia garantiza que este tipo de servicio es absolutamente necesario.

Nuestros usuarios, desde el sofá del salón consiguen todo tipo de información sobre los servicios y actividades en Costa del Sol antes de coger el avión para ir de vacaciones o de la mudanza.

A muchas personas, al informarse con antelación de esta manera, luego les resulta más seguro y fácil a acudir a estos servicios cuando ya están en España. Otra ventaja no menos importante es que el portal sirve de red social en la cual la gente consigue contactos, y también facilitan y mejoran las gestiones e incluso ayudan en los asuntos cotidianos.

Coste del servicio

Para nuestros usuarios el servicio es gratuito, menos la participación opcional como un Socio de Club. El acceso para algunas páginas requiere registración pero el servicio sigue siendo gratuito.

Los clientes empresariales pueden solicitar la información sobre los precios de anuncios desde la dirección:  Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen <!-- document.write( '</' ); document.write( 'span>' ); //--> La dirección de correo electrónico está protegido contra los mensajes spam, y se debe habilitar el soporte Javascript para poder visualizar dicha dirección.

Las empresas anunciantes además disfrutarán de participación a los foros consiguiendo así publicidad gratuita para su empresa estando en contacto directo, sí así desean, con sus clientes potenciales. Los diferentes eventos y actividades organizados por nosotros, además garantizarán a las empresas anunciantes una perfecta visibilidad; De esto siempre se acuerda de antemano con la empresa en cuestión.

Viimeksi päivitetty ( 19.05.2009 18:24 )  
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki

Haku näiltä sivuilta

Ennuste 4vrk

64°
18°
°F | °C
Selkeää
Tuuli: P nopeudella 2 m/s
pe
Selkeää
64 | 91
18 | 33
la
Selkeää
62 | 91
17 | 33
su
Selkeää
60 | 91
16 | 33
ma
Enimmäkseen aurinkoista
59 | 89
15 | 32

Viikon vieras

harrikettunen_pieniSuomalainen Harri Kettunen on yksi maailman johtavista mayahieroglyfien tutkijoista. Miehen tuoreimmasta julkaisusta kiinnostui Espanjan kuningatar Sofiakin. Tutkija kommentoi haastattelussa muun muassa mayakalenterin jakson loppuun liittyviä maailmanlopun ennusteita.

Lue lisää..


Viikon kirja

huovinen_veitikkaViime vuonna kuollut suomalaisen kirjallisuuden mestari Veikko Huovinen oli 1970-luvun alussa terävimmillään. Legendaarisen Havukka-ahon ajattelijan luonut kirjailija aloitti viiksitrilogian Veitikalla, A. Hitlerin elämää ja toimintaa kuvailevalla teoksella.

Lue lisää...


Ilmainen e-kirja

Tämän e-kirjan (Espanjan ruokakulttuuri) avulla tutustut helposti Espanjan eri alueisiin. Kirja on ilmainen kaikille, jotka liittyvät Espanja-info.net:in postituslistalle.
Lue lisää ja hanki kirja itsellesi ilmaiseksi!

sivun alkuun

Olet täällä: Etusivu Espanjainfo ¿Qué es espanja-info.net?

Mikä ihmeen Espanja-info.net?

Confessions of a Shopaholic
Oletko uusi täällä ja mietit että "mikä ihmeen espanja-info.net?" Tutustu sivujen taustaan Espanja-info -osastolla. Sieltä löydät kaiken mitä sinun tarvitsee tietää tästä sivustosta. Tutustu rohkeasti sivuihin ja sitä kautta Espanjaan!  

Etsitkö tietoa Espanjasta?

Confessions of a Shopaholic
Espanja-info.net on perustettu antamaan ajankohtaista tietoa Espanjan asioista. Parhaiten pääset alkuun tutustumalla kattavaan tietopankkiimme. Sieltä löydät parhaat vinkit asumiseen ja matkailuun Espanjassa.

Keskustele Espanjan asioista

Confessions of a Shopaholic
Espanja-info.net:in uudistetulla keskustelualueella puhutaan ja vaihdetaan ajatuksia kaikesta Espanjaan liittyvästä. Liity sinäkin rohkeasti joukkoon iloiseen ja astu keskustelualueelle.

Uusimmat uutiset Espanjasta

Uusimmat artikkelit tietopankissa

Uusimmat keskustelut

Etsin kämppää Los Bolichesista ensi talveksi kirjoittanut buckstab
tänään kello 06:48
Tarja esittäytyy kirjoittanut buckstab
tänään kello 06:44
Päivän luontokysymys kirjoittanut buckstab
tänään kello 06:41
Fuengirolan feriat 2009 kirjoittanut buckstab
tänään kello 06:41
Suomi-juhla kirjoittanut buckstab
tänään kello 06:35
Madrid kirjoittanut buckstab
tänään kello 06:26